Ydinvoiman suosio kasvanut Ruotsissa

Tutkimuksen mukaan 33 prosenttia ruotsalaisista haluaa jatkaa nykyisten reaktorien käyttöä. Lisäksi 17 prosenttia toivoo lisäydinvoimaa.

Ainakin puolet ruotsalaisista näyttää antavan tukensa ydinvoimalle. Göteborgilaisen SOM-instituutin tutkimuksesta ilmenee, että 33 prosenttia vastaajista haluaa jatkaa nykyisten kymmenen reaktorin käyttöä tai pidentää niiden käyttöikää. Lisäksi 17 prosenttia toivoo lisäydinvoiman rakentamista.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Svenska Dagbladet -lehdessä. Kyseessä on ensimmäinen SOM-tutkimus, jonka mukaan 50 prosenttia ruotsalaisista haluaa ydinvoimaa pitkällä tähtäimellä.

Ruotsissa suljettiin viime vuonna Barsebäckin voimalan molemmat reaktorit, ja maa on päättänyt luopua ajan mittaan kokonaan ydinvoimasta. Selvitys kuitenkin osoittaa, että yhä useampi ruotsalainen tukee ydinvoimaa ja siitä luopuisi entistä harvempi.

Vuonna 1999 enemmistö vastaajista halusi Ruotsin sulkevan ydinvoimalansa, mutta nyt sitä mieltä on vain kolmannes. Heistäkin suuri osa odottaisi reaktorin käyttöiän loppuun asti.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat