Ydinvoimakansanäänestys esillä eduskunnassa

Eduskunnassa on ryhdytty keräämään nimiä ydinvoiman lisärakentamista koskevan kansanäänestyksen toteuttamiseksi.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen aikoo jättää ydinvoiman lisärakentamista koskevan lakialoitteen huomenna. Myös keskustan ryhmässä on vireillä neuvoa-antavaa kansanäänestystä koskeva aloite, jota ei kuitenkaan aiota tehdä koko ryhmän nimissä.

Ensimmäisinä kansanäänestystä vaatineet vihreät harkitsevat lisäksi torstaina ryhmäkokouksessaan, onko myös heillä tarvetta omaan aloitteeseen. Kysymys kansanäänestyksestä jakaa eduskunnan selkeästi kahtia. Yleisesti ottaen kansanäänestystä kannattavat ne, jotka suhtautuvat epäillen viidenteen ydinvoimalaan.

Tasaväkisyys peruste kansanäänestykselle

Kiljunen perustelee aloitteessaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä sillä, että kansakin jakaantuu melko tarkkaan kahtia lisäydinvoiman puolesta ja sitä vastaan. Tutkimusten mukaan kansanäänestyksellä on kuitenkin takanaan selvä enemmistö suomalaisista. Kiljusen mielestä poliittista päätöksentekojärjestelmää on syytä täydentää näin tärkeässä asiassa antamalla kansalaisille välitön mahdollisuus vaikuttaa ratkaisuun.

Kysymys ei hänen mukaansa ole vain viidennestä ydinvoimalasta, vaan laajemminkin energia- ja

Eduskunta miettii kansanäänestystä

ympäristöpolitiikasta. Kiljunen korostaa, ettei hän vastusta ydinvoimaa periaatteellisesti. -Pidän kantani vielä avoinna, koska haluan kuulla kaikki perusteet. Kiljusen lakialoitteen ehti ennen täysistuntoa allekirjoittaa parikymmentä edustajaa. Ainoa ryhmänjohtaja, jolta nimeä pyydettiin, oli vihreiden Ulla Anttila.

Anttila ei kuitenkaan pannut nimeään aloitteen alle, eikä halunnut antaa muillekaan mitään suosituksia. Vihreät pohtivat tilannetta ryhmäkokouksessaan torstaina. Oman aloitteen tekeminen on harkinnassa, mutta Anttilan mukaan muidenkaan hankkeille ei olla mustasukkaisia. Kansanäänestyksen otti esille puheenjohtaja, ympäristöministeri Satu Hassi vihreiden valtuuskunnan kokouksessa lauantaina. Pääministeri Paavo Lipponen ei ole innostunut ajatuksesta.

Keskusta ei yksimielinen


Keskusta puuhaa omaa kansanäänestysaloitetta, mutta aivan täydellistä tukea ei ryhmästä löydy. Muun muassa Matti Vanhanen vieroksuu ydinvoimahakemuksen käsittelyjärjestelmän muuttamista kesken prosessin. Ryhmänjohtaja Mauri Pekkarinen pitää kansanäänestystä tarpeellisena. Hän sanoi keskustan tarttuvan tähän vanhaan ajatukseen.

Ryhmän jäsenillä on kuitenkin täysi vapaus allekirjoittaa myös Kiljusen aloite. SDP:n ryhmänjohtaja Antti Kalliomäki ei halunnut puuttua Kiljusen toimeliaisuuteen. Itse hän ei allekirjoittaisi tämäntyyppistä aloitetta, koska ydinvoiman lisärakentamisesta ei asian monitahoisuuden vuoksi voi Kalliomäen mielestä typistää kyllä- tai ei- vaihtoehdoiksi. Kalliomäki on esittänyt ryhmänsä jäsenille kirjallisesti toivomuksen, etteivät nämä löisi kiinni kantojaan ydinvoimaan ennen kuin kaikki selvitykset on esitetty.

Kokoomukselta ei löydy tukea

Ydinvoimalan kennostoa

Kokoomus on eduskunnan vahvin ydinvoimapuolue. Ryhmänjohtaja Ben Zyskowicz ei kannata kansanäänestystä. Ydinvoiman ohella ratkaistavana on hänen mukaansa samanaikaisesti muutkin energian tuotantotavat ja niihin liittyvät ympäristöongelmat.

Zyskowicz ihmetteli, pitäisikö tehdä useita erillisiä kansanäänestyksiä, joissa torjuttaisiin ydinvoiman ohella hiilivoima ja yksitellen muutkin tuotantomuodot.
-Ovatko esimerkiksi vihreät omalta osaltaan valmiita sitoutumaan esittämänsä kansanäänestyksen lopputulokseen, jos se olisikin ydinvoimalle myönteinen, Zyskowicz kyseli.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat