Ydintekniikan avulla eroon aivosyövästä

Ydintekniikkaa hyödyntävä syöpähoito voitaisiin ottaa käyttöön Suomen sairaaloissa, ehdottaa ydinfyysikko Tom Serèn.

Hän on ollut VTT:n tutkimusryhmässä mukana kehittämässä neutronisäteilyyn perustuvaa BNCT-sädehoitomenetelmää. BNCT on todettu menestyksekkääksi erityisesti pahanlaatuisia aivokasvaimia hoidettaessa.

Tulokset ovat perinteiseen sädehoitoon verrattuna yhtä hyviä, mutta sivuvaikutukset ovat Serènin mukaan pienempiä. Potilaiden elämänlaatu on hoidon aikana selvästi parempaa.

BNCT on lyhenne sanoista Boron Neutron Capture Therapy. Siinä potilaalle annetaan perinteisen gammasäteilyn sijaan neutronisäteilyä. Ennen sädehoitoa potilaalle injektoidaan booria, joka kertyy luonnostaan kasvaimeen ja vaikuttaa kun siihen kohdistetaan neutronisäteilyä. BNCT-hoitoa saavalle potilaalle tehdään aina myös leikkaus.

VTT:n viime vuonna toteuttamassa tutkimuksessa seitsemän koehenkilöä kahdestatoista parantui menetelmällä syövästä ilman, että se uusiutui seuraavan kahden vuoden aikana.

Maailmassa vain kaksi aktiivista koelaitosta

Vaikka ydintekniikan tarjoamia mahdollisuuksia syövän hoidossa on tutkittu jo useita vuosikymmeniä ympäri maailmaa, tutkimukset muissa maissa on keskeytetty tulosten puutteessa.

Vain Japanissa toimii tällä hetkellä aktiivisesti samanlainen koelaitos ja tutkimusreaktori.

VTT antaa BNCT-hoitoa yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kanssa omissa tutkimustiloissaan Espoon Otaniemessä. Viikossa hoitoa saa muutama potilas. Läsnä on aina lääkäri, kaksi fyysikkoa ja ainakin kaksi röntgenhoitajaa. Hoito etenee lääkärin johdolla.

Serènin mukaan hoito on kivutonta ja potilas on koko hoidon ajan hereillä.

Noin 150 potilasta on jo saanut VTT:n tiloissa hoitoa. Serènin mukaan osa heistä on ulkomaalaisia. Päätöksen BNCT-hoidosta tekee aina lääkäri, Tom Serén painottaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat