Ydinsukellusvene ja tankkeri kolaroivat Arabianmerellä

Öljytankkeriyhtiön mukaan henkilövahingoilta vältyttiin eikä öljyä ole vuotanut mereen.

Yhdysvaltain armeijan ydinsukellusvene ja japanilainen öljytankkeri ovat törmänneet Arabianmerellä, kertoo Japanin puolustusministeriö.

Amerikkalainen USS Newport News -sukellusvene ja japanilainen Mogamimaru-tankkeri törmäsivät eilen Hormuzinsalmen eteläpuolella. Japani on pyytänyt Yhdysvaltoja tutkimaan törmäyksen syyn.

Amerikkalaissukellusveneessä oli 127 merisotilasta ja tankkerissa puolestaan 24 hengen miehistö. Kukaan ei loukkaantunut eikä mereen vuotanut öljyä. Sekä ydinsukellusvene että tankkeri olivat haverin jälkeen merikelpoisia. Tankkeri otti törmäyksen jälkeen suoran kurssin lähimpään satamaan Arabiemiirikunnissa.

Newport News on 110-metrinen, Los Angeles -luokan sukellusvene. Sen kotisatama on Norfolkissa Virginiassa. Tällä hetkellä sukellusvene on sijoitettu osaksi Persianlahdella seilaavan Dwight D. Eisenhower -lentotukialuksen tukilaivuetta.

Helmikuussa 2001 yhdeksän ihmistä sai surmansa, kun amerikkalainen Greenville-sukellusvene pintautui nopeasti ja törmäsi japanilaiseen kalastus-ja koulutusalukseen Ehime Maruun lähellä Havaijin rannikkoa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat