Ydinjätetyöryhmä sai Posivalta penseän vastaanoton

Kiistely ydinjätteen loppusijoituksesta on yltynyt sen jälkeen, kun Fennovoima sai edelliseltä hallitukselta luvan ydinvoimalan suunnitteluun.

TVO:n ja Fortumin ydinjätehuollosta huolehtii yhtiöiden omistama Posiva, joka suunnittelee ydinjätteen loppusijoituspaikkaa Eurajoen Olkiluotoon. Fennovoima on itse esittänyt, että sen voimalan ydinjäte sijoitetaan samaan paikkaan. Posiva on aikaisemmin jo ilmoittanut, että Fennovoiman ydinjäte ei mahdu Posivan louhimiin luoliin.

Posivan toimitusjohtaja Reijo Sundell suhtautuu penseästi työryhmän perustamiseen.

– En ymmärrä tätä, mutta jos valtakunnan ylimmästä johdosta on näin päätetty, näin me silloin toimimme.

Elinkeinoministeri Jyrki Häkämies (kok.) tähdentää, että lain mukaan ministeriö johtaa ja valvoo ydinenergian käyttöä. Häkämiehen mukaan ministeriö voi tarvittaessa määrätä ydinvoimayhtiöt hoitamaan jätehuoltonsa yhteisesti.

Kiistaa ydinjätteen loppusijoituksesta yritetään ratkaista työryhmän voimin. Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän tavoitteena on selvittää loppusijoituksen vaihtoehdot vuoden loppuun mennessä.

Ministeriö on kutsunut ryhmään edustajat Fennovoimasta, TVO:sta, Fortumista ja Posivasta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat