X Factor -tuomari mukana erikoisessa kiusauskampanjassa

Disney-tähtenä aloittanut laulaha Demi Lovato on mukana koulukiusaamista vastustavassa kampanjassa. Kampanjan kannattajat osoittavat tukensa projektille hauskalla tavalla.

X Factor USA -sarjassa tuomaroivalla Disney-tähti Demi Lovatolla on nykyisestä menestyksestään huolimatta takanaan rankka menneisyys. Vielä muutama vuosi sitten tähden itsetunto-ongelmat ja syömishäiriöt ruokkivat toisiaan siinä määrin, että Lovato joutui toipumaan ongelmistaan vieroitushoidossa.

Nyt naisella menee kuitenkin hyvin, ja terveen itsetunnon löytänyt Demi haluaa auttaa myös muita tuntemaan olonsa hyväksi. People-lehti uutisoi, että Lovato onkin nyt mukana koulukiusaamista vastustavassa Mean Stinks -kampanjassa.

Itsekin koulukiusaamisen uhriksi joutunut Lovato on yksi kampanjan keulakuvista. Kampanjan tavoitteena on saada tytöt tiimiytymään ja vastustamaan kiusaajia yhdessä ja vannomaan vala "draamattomasta" vuodesta.

– Minulla oli todella rankkaa yläasteella. Se oli hyvin tunteikasta aikaa, ja oli hetkiä, jolloin en uskonut pystyväni jatkamaan, tähti muistelee omia kiusatuksi tulemisen kokemuksiaan.

Ne, jotka ovat valmiita vannomaan kiusaamattomuusvalan, osoittavat tukensa kampanjalle hauskalla, mutta näkyvällä tavalla.

Miten kiusaamista vastustavat tunnistavat toisensa? Miten julmasti Demiä kiusattiin yläasteella? Lue lisää: X Factor -tuomari mukana erikoisessa kiusauskampanjassa

X FACTOR USA Subilla uusin jaksoin alkaen 25.9.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat