WWF tyrmistyi eduskunnan lyhytnäköisyyteen

Luonnonsuojelujärjestö WWF pitää eduskunnan ydinvoimapäätöksiä on lyhytnäköisinä. Järjestön mukaan päätös osoittaa poliittisen rohkeuden puutetta.

- Kansanedustajat olisivat tänään voineet tehdä rohkeita poliittisia päätöksiä Suomen tulevaisuudesta. Sen sijaan he päätyivät antamaan Suomelle valitettavan lyhytnäköisen vision tulevasta suunnastamme, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF:n mielestä eduskunnan olisi pitänyt ohjata Suomi kilpailukykyisempään ja turvallisempaan tulevaisuuteen hylkäämällä molemmat periaatepäätökset, ja antamalla siten kannustin kehittää voimakkaasti energiansäästöä, tehokkuutta ja uusiutuvia energiamuotoja.

Myös Luonto-Liitto on WWF:n kanssa samoilla linjoilla.

- Onneksi lupa ei yksin vielä tarkoita uusia reaktoreita. Yhtiöillä on tuskin edellytyksiä nykytilanteessa käynnistää rakennushankkeita. Sen sijaan panostukset energiatehokkuustoimiin ja uusiutuviin jatkuvat sekä tekevät ydinvoiman lisärakentamisen aikanaan kannattamattomaksi ja mahdottomaksi. Lopputuloksena on vain paljon melua tyhjästä, Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat