Wuf! Koiriakin muistetaan Cannesissa

Virallisten palkintojen lisäksi Cannesin elokuvajuhlien aikaan luovutetaan monta epävirallista palkintoa, joista yksi on jo yli kymmenen vuoden ajan jaettu Kultainen koira, Palm Dog.

Kultainen koira -varjopalkinto myönnetään joka vuosi parhaalle elokuvakoiralle. Koiratkin merkitsevät -sanomaa levittävä Palm Dog -titteli jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2001 näyttelijä Jennifer Jason Leigh'n näyttelijäkollegalle ja lemmikille, Otis-koiralle.

Kultainen koira -palkinnosta vastaa tuomaristo, jonka johdossa heilutti häntäänsä pitkään nyt jo edesmennyt Mutley-koira (kuvassa). Mutley oli brittijournalisti Toby Rosen koira, ja koko Palm Dog -palkintoperinne sai alkunsa Rosen kunnianosoituksesta Mutleylle.

Kultaisen koiran kymmenvuotisjuhlavuonna 2010 palkinto meni ohjaaja Stephen FrearsinTamara Drewe -elokuvassa nähdylle Boss-bokserille. 2009 vuonna palkinnon pokkasi Up-animaatioelokuvan Dug.

Kultaisella koiralla on palkittu myös suomalaistähti, koira nimeltä Tähti. Tähti nähtiin Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä Hannibal-koirana. Kaurismäen elokuva sai Grand Prix -palkinnon samana vuonna, 2001, kun siinä nähty Tähti pokkasi Palm Dogin.

MTV3/Helmi

Kuva: Getty Images

Lähde: Palm Dog

Lue myös:

    Uusimmat