WTO:n kokous mellakoiden jaloissa

Yhdysvaltain lähihistorian suurimmat mielenosoitukset ovat sotkeneet täydellisesti Maailman kauppajärjestön WTO:n ministerikokouksen alun Seattlessa. Arvioiden mukaan yli 50 000, mahdollisesti jopa 100 000, mielenosoittajaa täytti Seattlen keskustan ja esti kauppaministerien pääsyn kokouksen avajaistilaisuuteen, joka jouduttiin peruuttamaan. Mellakat ovat johtaneet poikkeustilan julistamiseen Seattleen. Kaupungin pormestari määräsi keskustaan ulkonaliikkumiskiellon kello 19:n ja 7.30:n väliseksi ajaksi. Hän kutsui apuun myös kansalliskaartin.

WTO

Jo maanantaina alkaneet mielenosoitukset johtivat eilen laajamittaiseen väkivaltaan Seattlen keskustan kaduilla. Valtuuskunnat yrittivät eilen aamupäivällä turhaan päästä Paramount-teatteriin, jossa avajaiset piti järjestää. Mielenosoittajat olivat piirittäneet sekä teatterin että Seattlen kongressikeskuksen. Poliisi käytti mielenosoittajien hillitsemiseksi niin vettä kuin kyynelkaasuakin. Useita mielenosoittajia pidätettiin poliisin ja mielenosoittajien yhteenottojen jälkeen jo aamupäivällä.

Vajaan kolmen tunnin odottelun jälkeen WTO:n pääjohtaja Mike Moore ilmoitti, että kokouksen avajaiset peruutetaan, koska kaikki valtuuskunnat eivät ole päässeet kokouspaikalle. Joukossa oli myös isäntämaan Yhdysvaltain valtuuskunta, jonka hotellin mielenosoittajat piirittivät. Avajaisten peruuttamisen vuoksi myös YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kauppapoliittinen puhe WTO:n kokoukselle jäi pitämättä.

Jättimielenosoitukset estivät tehokkaasti arvokkaan avajaistilaisuuden järjestämisen. WTO:n 135 jäsenmaan kauppaministerit aloittivat kokouksensa eilen iltapäivällä suoraan yleisistunnosta. Sinnekin moni valtuuskunta saapui silmät punoittaen jouduttuaan pujottelemaan paikalle mielenosoittajien, poliisin, palavien roskalaatikkojen ja kyynelkaasupilvien välistä. Seattlen sekasortoiset tapahtumat jättivät täysin varjoonsa WTO:n kokouksen varsinaiset asiat ja varjostavat koko kokousta.

Mellakointi

Yhdysvaltain kauppaedustaja Charlene Barshefsky valitti lyhyessä avauspuheenvuorossaan mielenosoitusten synnyttämiä vaikeuksia. Tapahtumat eivät Barshefskyn mukaan heijasta seattlelaisten eivätkä yhdysvaltalaisten näkemystä WTO:sta. Barshefsky sanoi kaikesta huolimatta olevansa vakuuttunut, että kokous pystytään päättämään onnistuneesti ja Seattlessa WTO pystyy käynnistämään "uuden tasapainoisen kauppakierroksen".

WTO:n pääjohtaja Moore tuomitsi väkivallan ja luonnehti WTO:n ensimmäistä varsinaista kokouspäivää hyvin surulliseksi. Moore vakuutti, että sekasortoisesta alusta huolimatta Seattlen kokouksesta tulee menestys. Neuvotteluryhmille on nimetty puheenjohtajat ja niiden työ on alkanut. Kokous onnistuu, vakuutti Moore ennen ensimmäistä yhteisistuntoa pitämässään lyhyessä tiedotustilaisuudessa. Erimielisyydet tulevan kauppaneuvottelukierroksen kattavuudesta ja laajuudesta olivat Seattlessa kuitenkin edelleen yhtä suuret kuin Genevessä valmistavien neuvottelujen päättyessä. Kokoukseen saapuneet kauppaministerit kävivät mielenosoitusten varjossa tiiviisti kahden- ja monenvälisiä keskusteluja kompromissiratkaisun löytämiseksi.

EU:n kauppakomissaari Pascal Lamy valmisteli taustaryhmissä ehdotusta julistukseksi. Hän kertoi, että työssä on mukana "useita samanmielisiä maita". Joukossa on Lamyn mukaan Euroopan lisäksi useita Aasian ja Afrikan maita ja Turkki. Ehdotus on tarkoitus antaa valtuuskuntien ja työryhmien käsiteltäväksi niin nopeasti kuin se saadaan hiotuksi. Lamy kommentoi Seattlen mielenosoituksia sanomalla niiden korostavan uuden, kattavan neuvottelukierroksen välttämättömyyttä. Mielenosoitukset osoittavat, että on paljon asioita, joita ei suppean asialistan puitteissa voida käsitellä hän sanoi.

EU:n puheenjohtajamaan Suomen ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasikin vetosi omassa puheenvuorossaan WTO:n kokouksen osanottajiin uuden kierroksen aloittamiseksi Seattlesta. Uuden kierroksen kattavan asialistan tärkeänä osana on Sasin mukaan oltava kehitysmaiden ongelmien huomioiminen.

-Meidän on pystyttävä ylittämään lyhyen ajan etutavoitteet ja aloitettava uusi kierros osoittamalla, että meillä on pitkän ajan strategia globalisaation hallitsemiseksi ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien tarjoamiseksi kaikille WTO:n jäsenille, sanoi Sasi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat