WTO-mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti

Poliisi ei pidättänyt ketään eikä kukaan loukkaantunut mielenosoituksissa. Hongkongin poliisi on kuitenkin varautunut väkivaltaisuuksien kiihtymiseen kokouksen jatkuessa.

Poliisit ja mielenosoittajat ovat ottaneet toista päivää yhteen WTO-kokouksen ulkopuolella Hongkongissa. Uutistoimisto Reutersin mukaan mielenosoitukset sujuivat kuitenkin rauhallisesti. Poliisi ei pidättänyt ketään, eikä kukaan loukkaantunut vain puolisen tuntia kestäneissä kahakoissa.

Mellakkapoliisi joutui kuitenkin käyttämään pippurisumutetta jo toistamiseen, kun se törmäsi arviolta 100 eteläkorealaisen mielenosoittajan joukkoon. Jotkut mielenosoittajat olivat suojautuneet sumutteelta peittämällä silmänsä muovikelmulla.

Hongkongin poliisi on varautunut väkivaltaisuuksien kiihtymiseen WTO-kokouksen edetessä.

- Kykenemme kyllä hallitsemaan kaikki mahdolliset tilanteet, sanoi poliisin edustaja Alfred Ma uutistoimisto Reutersille.

WTO:n edustajan Keith Rockwellin mukaan poliisi on tehnyt "ensiluokkaista työtä" mielenosoitusten hallinnassa.

Hongkongin puolustusministerin Ambrose Leen mukaan poliisi ottaa jatkossakin tiukan linjan protesteihin.

Hongkongiin on kerääntynyt arviolta 10 000 WTO:n vastustajaa osoittamaan mieltään. Kokouksen ensimmäisenä päivänä eilen mielenosoituksessa loukkaantui ainakin yhdeksän ihmistä.

Mielenosoituksiin on varauduttu suurimmalla turvallisuusoperaatiolla sitten vuoden 1997, jolloin kaupunki palautettiin Britannian alaisuudesta Kiinalle.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Huomenta Suomi 14.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat