WTO aloitti kokouksensa

Maailmankauppajärjestö WTO aloitti varhain tänään Suomen aikaan viikon kestävän ministerikokouksensa Singaporessa. Kauppaa ja tulleja koskevan GATT-sopimuksen seuraajana toimiva 128 jäsenvaltion muodostama järjestö pyrkii ensimmäisessä ministerikokouksessaan hahmottamaan suuntaviivoja maailman kaupalle.

Tavoitteena on hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen mm. estämällä rikkaan pohjoisen ja kehitysmaiden edustaman etelän välisen eriarvoisuuden syvenemistä.

Yhdysvallat: Kiinan täytyy tehdä uusi yritys

Kiinan täytyy tehdä uusi yritys päästäkseen Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi, sanoi Yhdysvaltain kauppavaltuutettu Charlene Barshefsky. Barshefskyn mukaan Kiinan jäsenyytensä perusteiksi esittämät tarjoukset eivät riitä jäsenyysneuvottelujen aloittamiseksi. Barshefsky sanoi, että uuden yrityksen tekeminen on Kiinan oma asia eivätkä muut maat voi tehdä sitä Kiinan puolesta.

Tätä pidettiin vastauksena EU:n ehdotukselle, jonka mukaan Kiinan jäsenyydestä keskusteltaisiin huomisella lounaalla, jossa ovat EU:n lisäksi mukana Yhdysvallat, Japani ja Kanada. EU:n kauppakomissaari Leon Brittan pitää Kiinan jäsenyysneuvottelujen aloittamista uudelleen tärkeänä tavoitteena Singaporen-kokouksessa.

Yhdysvallat on sanonut kannattavansa Kiinan jäsenyyttä, mutta ainoastaan kaupan kannalta hyväksyttävältä perustalta. Barshefsky sanoi myös, että Yhdysvallat ja Japani ovat vielä kaukana Japanin vakuutusmarkkinoiden vapauttamista koskevasta sopimuksesta. Maat ovat neuvotelleet kiivaasti asiasta viime viikosta saakka. Niiden oman ilmoituksen mukaan kysymys pitäisi ratkaista 15:nteen joulukuuta mennessä.
(STT-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat