WTC-iskut koululaisen silmin: Vuoristorata kerrottuna kahdella miljardilla

Brook Peters oli syyskuun 11. päivän terrori-iskujen aikaan neljävuotias ja toista päivää koulussa WTC-tornien lähellä. Ennen iskujen vuosipäivää hän sai valmiiksi dokumenttielokuvan, jossa hän käsittelee tuhoa koululaisten ja opettajien näkökulmasta. Toimittaja Ville Juutilainen seurasi nyt 14-vuotiaan Petersin elämää puolen vuoden ajan New Yorkissa. Tämä on kuusiosaisen sarjan toinen osa.

Se oli Brook Petersille tavallinen kouluaamu. Poika heräsi, söi äitinsä lämmittämän vohvelin, joi appelsiinimehun ja seurasi aamutelevision kellosta, milloin oli aika pestä hampaat. Uuteen kouluun mentiin metrolla, eikä sieltä saanut olla myöhässä. Jo ensimmäisenä päivänä hän oli kiskaissut opettajaansa hihasta ja sanonut, että äiti voi lähteä.

"Isojen poikien koulu". Sellaisena melkein viiden vuoden ikään tullut Brook piti uutta kouluaan, jossa hän olisi nyt toista päivää.

Koululaiset kuulivat ensimmäisenä matalan jyrinän tai pamauksen. Ääniä ei kuitenkaan välttämättä pidetty mitenkään suurkaupungin äänistä poikkeavina. "Lentääpä tuo kone alhaalla", joku opettajista pohti ääneen.

Pian oppilaat näkivät ikkunasta kadulla juoksevat ihmiset, ja paniikki alkoi levitä.

Pakoon oppilaiden kanssa

Toisen koneen törmäyksestä lähtien kasvomaskeihin verhoutuneita ihmisiä alkoi juosta kaduilta koulurakennuksiin turvaan. Sähköt katkeilivat ja luokkiin alkoi levitä savua ja tuhkaa.

Samaan aikaan lasten vanhemmat elivät epätietoisuudessa: he eivät saaneet kouluihin yhteyttä puhelimitse, eikä heillä ei ollut tiedossa paikkaa, minne lapset olisi viety. Lisäksi julkinen liikenne ja useita siltoja oli poistettu käytöstä.

Osassa kouluja yritettiin saada lupaa evakuointeja varten, mutta viranomaisia ei saatu kiinni. Lopulta kouluissa alettiin tehdä itsenäisiä päätöksiä lähteä lasten kanssa ulos.

"Se ei ollut pelottavaa kuten vuoristorata. Se oli vuoristorata kerrottuna kahdella miljardilla", Brook Peters siteeraa nyt vanhaa koulukaveriaan.

Lue myös:

    Uusimmat