WTC-iskujen uhreja muistetaan vesiputousten äärellä

New Yorkin terroristi-iskuissa kuolleiden muistomerkkiä viimeistellään Ground Zeroksi kutsutulla alueella Manhattanilla.

Muistomerkki muodostuu kahdesta vesiputousaltaasta, jotka on rakennettu vuoden 2001 iskuissa tuhoutuneiden World Trade Center -tornien paikalle. Graniittialtaiden pronssireunuksiin on kaiverrettu 2983 uhrin nimet. Osa heistä menehtyi WTC-torneihin kahdeksan vuotta aiemmin tehdyssä iskussa.

Alueelle tulevaan puistoon istutetaan 400 tammea, ja sinne saa sijansa myös iskuista selviytynyt päärynäpuu.

Muistomerkki avataan uhrien omaisille 11. syyskuuta, jolloin iskuista tulee kuluneeksi 10 vuotta. Yleisölle se avautuu seuraavana päivänä.

Maaliskuussa 2006 alkaneet rakennustyöt ovat kuitenkin yhä pahasti kesken. Vesiputousaltaiden väliin nouseva lasiseinäinen paviljonki avataan vasta ensi vuonna, samoin muistomerkin alle rakennettava laaja 9/11-museo.

Nosturit ja rakennustelineet reunustavat kaikkiaan 6,5 hehtaarin kokoista aluetta vielä pitkään, sillä sen laidoille rakennettavista kolmesta pilvenpiirtäjästä on valmistunut vasta yksi.

(MTV3 - CBSN)

Lue lisää muistomerkkihankkeen yksityiskohdista 9/11 Memorial -sivustolta.

Vesiputousten seinämiin kaiverretut uhrien nimet paljastetaan ensin omaisille 11.9.2011.

Lue myös:

    Uusimmat