WSOY sai uuden kipparin kotimaisille romaaneille

Avain-kustantamon perustaja Anna-Riikka Carlson, 37, on nimitetty WSOY:n uudeksi kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässä toukokuun alussa.

Carlson on vetänyt Avain-kustantamoa vuodesta 2003. Hän aikoo viedä mukanaan isoon taloon annoksen pienen kustantamon meininkiä, mutta suhtautuu muuten nöyrästi WSOY:n nykyiseen linjaan.

- Olo on hyvä, mutta haikea. Ehdin olla Avaimessa melkein yhdeksän vuotta ja ihan mielelläni lähden viemään osaamistani ja Avain-henkeä nyt WSOY:lle, Carlson sanoo puhelimitse STT:lle.

- WSOY:llä on hieno linja, enkä ainakaan aluksi aio tehdä siihen muutoksia, vaan toivon vieväni mukanani ennemminkin tekemisen tapaa. Olen nähnyt ihan ruohonjuuritasolta ne vaikeudet ja pettymykset, joita hyvänkin kirjan kohdalla tulee eteen, kun se ei löydä niin paljon lukijoita kuin toivoisi. Minulla on intohimoinen, mutta realistinen kuva siitä, mitä töiden tekeminen hyvän kirjallisuuden eteen on.

Ensi töikseen uusi kustannuspäällikkö aikoo tutustua niidenkin WSOY:n kotimaisten kirjailijoiden tuotantoon, joita ei entuudestaan tunne.

- Ahmin kirjoja illat pitkät.

Carlson sanoo kunnianhimoiseksi tavoitteekseen olla ennen kaikkea hyvä tiiminvetäjä.

- Haluan olla hyvä vetäjä osaaville kustannustoimittajille, jotta he saavat kirjailijoista parhaimman esiin.

Avaimen kirjailijoita mukaan?

WSOY:n edellinen kustannuspäällikkö Harri Virtanen jätti pestin syksyllä. Hän ehti työskennellä talossa vajaan vuoden.

- Anna-Riikka Carlson tuo kokemuksensa ja raikkaat näkemyksensä työyhteisöön, jossa on suuri innostus ja vahva osaaminen, kiittelee kustantaja Leena Majander.

Carlsonin mielestä WSOY:n viime vuosien myllerrykset ovat olleet osa kirja-alan yleistä murrosta. Nykyisin talossa katsotaan hänen mukaansa positiivisesti tulevaan ja uskotaan nuoriin kirjailijoihin.

Avaimen kirjailijoiden kanssa asiasta on keskusteltu.

- Toivon sydämestäni, että yhteistyö jatkuu monien kanssa, mutta se on myöhemmän ajan juttu ja päätetään käsikirjoitus kerrallaan. Tällä hetkellä meillä ei ole juurikaan keskeneräisiä sopimuksia.

Avaimen kotimaisia kirjailijoita ovat muun muassa Elina Hirvonen, Helmi Kekkonen, Jani Saxell, Anu Silfverberg ja Helen Moster.

Kustannuspäällikön roolista, kotimaisen kirjallisuuden tulevaisuudesta ja koko WSOY:sta on kohistu siitä lähtien, kun menestyskirjailija, Finlandia-palkittu Sofi Oksanen sai kustantamosta potkut. Sen jälkeen WSOY on myyty ruotsalaiselle Bonnierille ja Oksasen potkut antanut toimitusjohtaja Anna Baijers sai itse potkut.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat