WSOY:n toimitusjohtaja ihmettelee kirjailijoiden purkausta

WSOY:n toimitusjohtaja Anna Baijars ihmettelee epäluottamusta, jonka muutama kustantamon kirjailija on ilmaissut yhtiön johtoa vastaan.

Suomen suurin kustantamo on ajautunut Helsingin kirjamessujen alla pahaan kriisiin, kun sen tähtikirjailijat ovat moittineet Baijarsia sekä viestintä- ja markkinointijohtajaa Tarja Virolaista kohtaan.

Kirjailijat lähettivät eilen WSOY:n emoyhtiön Sanoma-konsernin hallitukselle tiukkasävyisen kirjeen, jossa he syyttävät Baijarsia ja Virolaista työnsä vaikeuttamisesta. Allekirjoittajien joukossa on muun muassa tuore Finlandia-voittaja Sofi Oksanen, joka kuuluu WSOY:n parhaiten myyviin kirjailijoihin.

– Olen ollut vasta puoli vuotta tehtävässäni, Baijars sanoo MTV3:lle.

Epäluottamuskirjeeseen ovat panneet nimensä myös WSOY:n Johnny Knigan myyvimmät kirjailijat Roman Schatz ja Riku Rantala. Joukossa on myös pitkän linjan kirjallisia huippunimiä, kuten runoilija Ilpo Tiihonen ja suomalaisen nykyproosan uudistajiin kuuluva Rosa Liksom.

MTV3:n haltuunsa saamassa kirjeessä esitetään raskasta arvostelua Baijarsia ja Virolaista kohtaan.

– Tapahtumajärjestelyjen taso on romahtanut täysin. Ulkopuolelta näyttää siltä, että WSOY:n ja Johnny Knigan tiedotuksen toimintaedellytyksiä ja asemaa on heikennetty. Nykyinen uuden johdon organisoima toiminta vahingoittaa ja suorastaan sabotoi monen allekirjoittaneen uraa sekä aiheuttaa heille tuntuvia taloudellisia menetyksiä, kirjeessä sanotaan.

Kirjailijoiden mukaan jopa WSOY:n kansainvälinen maine sekä yhtiön kuva kirjakauppiaiden silmissä ovat kärsineet kolauksen.

– Markkinointia pyritään kehittämään, mutta tällaiset prosessit ovat hitaita, Baijars sanoo.

Hän kertoo, että olisi toivoinut kirjailijoiden olevan huolistaan yhteydessä häneen. Kirjeessä kirjailijat sanovat niin tehneensäkin mutta pitävät tapaamisia tuloksettomina.

– Vain muutama kirjailija on ollut minuun yhteydessä, ja nämä keskustelut ovat sujuneet hyvin, Baijars sanoo.

Allekirjoittajat ovat raivostuneet siitä, että viestintä- ja markkinointijohtaja Virolainen on ryhtynyt hoitamaan monia tehtäviä, jotka ovat aiemmin kuuluneet WSOY:n tiedotuspäällikölle Katri Wannerille. Wanner on kustannusalalla legendaarinen ja arvostettu ammattilainen, joka käytännössä tuntee kaikki merkittävät kirjailijat.

Moni WSOY:n kirjailija on sitä mieltä, että Virolaisen johdolla heille ei ole pysytty järjestämään esiintymisiä esimerkiksi messuilla ja kirjakaupoissa entiseen tapaan. Lisäksi luvattuja mainoskampanjoita ei olekaan toteutettu. Tästä ovat MTV3:n tietojen mukaan kärsineet ainakin Johnny Knigan runoilija A. W. Yrjänä sekä dekkaristi Jim Thompson.

Kirjailijat ovat kokeneet, että markkinointi lähti alamäkeen, kun markkinointijohtaja Roleff Kråkström jätti WSOY:n jo ennen Baijarsin tuloa yhtiöön. Hän oli suivaantunut yhtiön kaupalliseen johtajaan Elina Ahlbäckiin, joka joutui sittemmin eroamaan. Kråkström on nykyään Moomin Charactersin toimitusjohtaja.

Anna Baijars tuli WSOY:hyn aluksi kustannusjohtajaksi Gummeruksesta loppuvuonna 2008. Myös Virolainen on alun perin Gummeruksesta.

Vihjailua kustantamon vaihtamisesta

WSOY koki edellisen kriisinsä vuoden 2008 alussa, kun kirjallinen johtaja Touko Siltala ja tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Aleksi Siltala erosivat kyllästyttyään yhtiön silloiseen toimitusjohtajaan Veli-Pekka Eloseen.

Tuolloin monet WSOY:lle tärkeät kirjailijat, kuten Finlandia-voittajat Pirkko Saisio ja Kari Hotakainen, siirtyivät Siltaloiden perustamaan uuteen kustantamoon. Tähän viitataan myös tuoreessa kirjeessä.

– Me allekirjoittaneet edustamme merkittävää osaa WSOY:n / Johnny Knigan kotimaisen kirjallisuuden taiteellisesta sekä taloudellisesta menestyksestä: muut kustantamot olisivat enemmän kuin halukkaita kilpailemaan yhteistyöstä kanssamme, kirjailijat kirjoittavat.

Kirjailijat ovat MTV3:n tietojen mukaan hermostuneet myös siihen, että Baijars puuttuu liikaa kotimaisen kaunokirjallisuuden ja Johnny Knigan julkaisuohjelmaan. He arvostavat suuresti kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikköä Harri Haanpäätä ja Johnny Knigan johtajaa Jyrki Niemistä.

Haanpää ja Nieminen ovat monelle kirjailijalle äärimmäisen tärkeitä yhteistyökumppaneita, ja tätä yhteistyötä allekirjoittajat katsovat Baijarsin ja Virolaisen häiritsevän.

Baijars sanoo haluavansa, että kirjailijat tarkentavat väitettä

– Minulla on erinomainen yhteistyö Harrin ja Jyrkin kanssa. Kokonaan toinen asia on, että teen työtä esimiehenä ja minun kuuluukin olla kiinnostunut heidän työstään, Baijars sanoo.

Varsinaisia vaatimuksia tai ehdotuksia kirjailijat eivät kirjeessään esitä. He vain pyytävät Sanoman hallitusta ryhtymään toimeen esittämänsä arvostelun johdosta.

Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja WSOY:n kirjailija Tuula-Liina Varis sanoo, ettei halua tässä vaiheessa kommentoida kirjettä. Hän aikoo pohtia asiaa lähipäivinä Kirjailijaliiton toiminnanjohtajan Päivi Liedeksen kanssa.

Tarja Virolainen on tänään ilmoittanut WSOY:n henkilökunnalle, että johto perehtyy tilanteeseen rauhassa yhteistyön rakentamiseksi. Virolainen viestittää henkilökunnalle, että johto sai tietää kirjeestä median kautta. Tilannetta hän kutsuu ikäväksi.

(MTV3)

Katso Terhi Hyvärisen juttu (Seitsemän uutiset 23.10.2009)

Lue myös:

    Uusimmat