Wozzeck -ooppera syrjäytymisestä Kansallisoopperassa

Suomen Kansallisoopperan kevään viimeinen ensi-ilta huomenna on maailmankirjallisuuden klassikko: Wozzeck.

Baritoni Esa Ruuttunen tekee Wozzeckin vaikeassa nimiosassa elämänsä roolin. Ruuttusen viimeisin vuosi on muutenkin ollut täynnä suuria haasteita Lutherin roolista Viimeisten kiusausten Seppään ja Toscan Scarpiaan. Ensi syksynä Ruuttunen laulaa ensimmäisen kerran Wotanin roolin Wagnerin Valkyyriassa.

-Rehellisesti sanoen, minä toivorikkaasti katson, että kunhan joulussa ollaan, että jos silloin on hengissä vielä, niin kaikki on hyvin. No, eiköhän tässä selvitä, täytyy vaan kylmäpäisesti harjoitella ja tehdä ankarasti työtä, mutta nimenomaan tämä Wozzeck jää ainutkertaisena mieleen, koska tähän kiivaimpaan harjoitusperiodiin tuli suruviesti läheisestä perhepiiristä, että minä olen tämmösen surutyön ohessa joutunut tekemään tätä roolia, Ruuttunen kertoo.

Wozzeckin rooli Alban Bergin oopperassa on paitsi fyysisesti, myös henkisesti raskas. -Systeemi ja järjestelmä jyrää ihmiset, että sehän on tosi kuva meidän tämän päivän elämästä siis sillä tavalla, että niillä ihmisillä, joilla ei mene hyvin, niin ne jyrätään. Tragedia onkin tuttu vaikkapa nykypäivän iltapäivälehdistä: "Mies tappoi vaimonsa ja itsensä. Parilta jäi 2-vuotias poika." Tarina toistuu, vaikka päähenkilön esikuva teki surmatyönsä 180 vuotta sitten. Köyhä sotilas, monien alistama, kestää kaiken muun, paitsi sen, että avovaimokin pettää parempaa elämää hakiessaan.

Musiikiltaan yksi vaikeimpia rooleja

Tekstissä ei toivo pilkahtele, eikä musiikkikaan ole mitään Straussin valsseja; solisti laulaa tavallisesti puolen sävelaskeleen päässä orkesterista.
-Se on hyvin monimutkaisesti, matemaattis-musikaalisesti rakennettu tämä rooli. Se vaatii laajaa äänialaa, erittäin vahvaa ja soivaa ääntä sillä tavalla, että se tulee läpi isosta orkesterista. Se on melkein 12-säveljärjestelmällä pääosin, ettei siellä juuri ole tuttuja sävellajeja ollenkaan, mollia, duuria, ja orkesteri soittaa koko ajan jotain muuta, Ruuttunen analysoi, mutta on silti syvästi ihastunut musiikkiin.

-Se on vaativa teos kyllä, mutta nyt tietysti kun sitä on enemmän kuullut, voi sanoa, että se musiikki avautuu koko ajan enemmän ja enemmän. Se on ihan valtavaa tämä musiikki. Se siis lumoaa tällä järkyttävällä, viiltävällä kauneudellaan. Uskon, että määrätyllä tavalla ennakkoluulottomasti, mutta uskoen, siis antaen sen tarinan vain vaikuttaa ja kaikkien niiden efektien mitkä sieltä tulee antaa niiden mennä sisimpään, niin yleisö saa siitä varmasti jo ensi kerralla sellaisen elämyksen, jota ei ehkä ihan heti unohda, Esa Ruuttunen sanoo.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat