WorldComilta sijoittajille lisäkorvauksia

Amerikkalainen teleyhtiö WorldCom maksaa vielä 250 miljoonan dollarin eli vajaan 220 miljoonan euron lisäkorvaukset niille sijoittajille, jotka menettivät rahaa yhtiön skandaalinkäryisessä konkurssimenettelyssä. Summa jaetaan sijoittajille yhtiön osakkeina. WorldCom sopi menettelystä Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovan SEC:n kanssa tänään.

WorldCom ajautui selvitystilaan viime kesänä sen jälkeen, kun yhtiössä oli paljastunut mittava kirjanpitoskandaali. Yhtiö on jo aiemmin suostunut maksamaan väärinkäytöksistä ennätysmäisen 500 miljoonan dollarin (noin 435 miljoonan euron) sakot. SEC:n mukaan nyt tehdyn sopimuksen ansiosta WorldComin osakkeiden ja velkakirjojen haltijat pääsevät hyötymään WorldComin uudesta noususta, kun yrityssaneerauksessa oleva yhtiö nousee taas jaloilleen.

WorldCom on Yhdysvaltain toiseksi suurin kaukopuheluoperaattori ja yksi suurimmista internet-operaattoreista. Yhtiö aiheutti viime vuonna yhden Yhdysvaltain yrityshistorian suurimmista skandaaleista, kun se myönsi vääristelleensä kirjanpitoaan lähes neljän miljardin dollarin verran. Yrityssaneerauksen yhteydessä WorldCom muuttaa nimensä MCI:ksi, jota aiemmin käytetty konsernin kaukopuhelubrandina.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat