Wingolla läjäpäin velkoja ulosotossa

Huomenna Porin-lennot aloittava lentoyhtiö Wingo on ollut vuoden alusta asti käytännössä luottokelvoton. Luottoluokituksen mukaan yhtiölle ei puolleta luotonantoa.

Ulosottorekisterissäkin yrityksellä on peräti neljä sivua merkintöjä. Maksamattomia velkoja on noin 25 000 euroa. Maksuhäiriömerkintöjä on kertynyt Wingolle vielä tänä kesänä. Maksamatta on jäänyt muun muassa veroja ja työnantajamaksuja.

Lisäksi yhtiöllä on paljon tuoreita merkintöjä julkisilla protestilistoilla. Viimeisin tratta on päivätty eiliselle.

Toimitusjohtaja Holger Holm myöntää, että yrityksen talous on ollut tiukilla.

- Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa. Yritämme saada luottoluokituksen Suomessa paremmaksi. Olemme nyt onnistuneet saamaan käyttöön sopivimmat koneet, jotka vastaavat paremmin kysyntää.

Yhtiö kertoi tänään, että se aloittaa huomenna Pori-Helsinki -lennot. Lentäminen mahdollistui, kun Wingo maksoi Finavialle kahden viikon ennakkomaksut kenttien käytöstä.

Riitaa ruotsalaiskumppanin kanssa

Wingon välittämien lentojen operoinnin hoitaa puolalainen Jet Air -yhtiö. Aiemmin Wingo teki yhteistyötä ahvenanmaalaisen Air Ålandin ja ruotsalaisen Avi Trans Nordicin kanssa.

Jälkimmäisen kanssa Wingo riitelee hangaarista eli lentokonehallista, jonka Avi Trans Nordic on vuokrannut sille. Vuokranantaja valittelee maksamattomia vuokria ja vaatii vuokrasopimuksen purkua.

- Nyt yritämme päästä asiassa eteenpäin lakimiesten ja Turun käräjäoikeuden kautta, kertoo talousjohtaja Peter Koch Avi Trans Nordicista.

Kochin mukaan Wingon johto ei ole ollut halukas selvittämään asiaa eikä yhteydenottoihin ole vastattu. Wingon toimitusjohtaja Holm on asiasta täysin eri mieltä.

- Olemme käyneet keskusteluja heidän kanssaan. Me olemme antaneet kaiken vastuun Avi Trans Nordicille. He saavat itse päättää, mitä haluavat tehdä hangaarin kanssa.

Auttoiko miljardööri rahoituksen kanssa?

Toimitusjohtaja Holm kieltäytyy kertomasta, onko Wingon osaomistaja Chaim ”Poju” Zabludowicz antanut yritykselle lisärahoitusta.

- Nämä ovat yhtiön sisäisiä asioita, joita en kommentoi julkisuudessa. Yrityksessä on kuitenkin tehty kovasti saneeraustyötä, jotta saamme turhat toiminnat pois ja keskitymme oleelliseen.

Zabludowicz omistaa yhtiöstä vajaan kolmanneksen.

Lue myös:

    Uusimmat