WinCapita-sponsorin jättivoitot takavarikkoon

Oulun käräjäoikeus on määrännyt suomalaisen WinCapita-sponsorin omaisuutta takavarikkoon 1,5 miljoonan euron edestä.

- Kyseessä on yksi suurimmista WinCapita-poteista, myöntää tutkinnanjohtaja Maria Vuorivirta-Heikkinen.

Muissa päivän istunnoissa määrättiin kolmen miehen omaisuutta vakuustakavarikkoon tai hukkaamiskieltoon yhteensä lähes 180 000 euron arvosta. Perjantaina WinCapita-jäseneltä puolestaan määrättiin takavarikkoon noin puoli miljoonaa euroa.

Päätökset ovat osa rypästä, jossa käräjäoikeus käsittelee lähes 30:n wincapitalaisen vakuustakavarikko- ja hukkaamiskieltoasiat. Henkilöiden varat ovat olleet väliaikaistoimenpitein jäädytettynä jo alkukesästä lähtien.

- Tässä käräjäoikeus määrää omaisuutta takavarikkoon tietyn summan edestä ja se on sitten ulosottoviranomaisten tehtävä katsoa, miten summa saadaan aikaiseksi. Toki meilläkin on etukäteen tiedossa, että näillä henkilöillä jotain omaisuutta on, selittää Vuorivirta-Heikkinen.

Kaiken kaikkiaan vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on noin 12 miljoonaa euroa.

Vastaajat luonnollisesti vastustavat takavarikkoja eikä monikaan edes tule paikalle käräjäoikeuteen. Wincapitalaiset ovat eri puolilta Suomea, mutta tapaukset käsitellään kootusti Oulun käräjäoikeudessa lähiviikkojen aikana.

Poliisin mukaan WinCapitassa on ollut yli 10 000 jäsentä. Tähän mennessä noin 700 henkilöä on tehnyt klubin toiminnasta rikosilmoituksen. Klubi houkutteli jäseniä ennätyksellisen tuottoisalla valuuttakaupalla. Tuotot kasvoivat entisestään, jos jäsen ryhtyi sponsoriksi eli hankki klubiin lisää sijoittajia. Poliisi ei ole löytänyt minkäänlaista näyttöä väitetystä valuuttakaupasta.

Lue myös:

    Uusimmat