WinCapita-etsintäkuulutettu näyttää pitävän blogia

Poliisin etsimä WinCapita-epäilty näyttää aloittaneen blogin uusilla kotisivuilla netissä. Tuorein kirjoitus sivustolla on tältä päivältä.

STT:n saamien tietojen mukaan ainakin blogissa oleva kuva olisi epäillystä.

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella kyseinen monitoimiliikemieheksi tituleerattu epäilty piileskelisi tai olisi ainakin jossain vaiheessa majaillut Thaimaassa.

Rikolliseksi epäiltyä sijoitusvyyhtiä tutkiva keskusrikospoliisi ei kommentoi mitenkään väitettä miehen bloginpidosta. KRP vahvistaa ainoastaan sen, että WinCapita-epäillyistä yksi on vielä kansainvälisesti etsintäkuulutettu.

- Me emme kommentoi mitenkään etsintäkuulutettua emmekä tähän liittyviä asioita, rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen toteaa.

Kotisivuilla on muun muassa viittauksia WinCapita-tutkintaan ja sen saamaan julkisuuteen.

Oulun käräjäoikeus vangitsi puheena olevan miehen poissa olevana toukokuun loppupuolella. Törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta epäilty on ollut virkavallan ulottumattomissa siis jo lähemmäs vuoden.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat