WinCapita ajaa syyttäjät ahtaalle

Jättimäinen WinCapita-juttu syö syyttäjälaitoksen jo entisestään heikkoja resursseja.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan juttuun osallistuvien syyttäjien määrä nousee jatkossa jopa yli kymmeneen. Suomessa on ainoastaan 20-30 talousrikoksiin erikoistunutta syyttäjää.

- Jo ilman WinCapitaakin resurssipula on huutava ja tämän jutun myötä se on pahentunut entisestään. On itsestäänselvää, että yhden jutun näin voimallinen selvittäminen on jostain pois, toteaa syyttäjäryhmän vetäjä Harri Tiesmaa.

Työhön on haettu lisärahoitusta hallituksen seuraavasta lisäbudjetista.

- Tarvitsisimme välittömästi kymmenen henkilötyövuotta lisää.

Koejutut nopeasti oikeuteen

Suomessa esitutkintaa johtaa poliisi, mutta syyttäjän mielipidettä kuunnellaan jo tässä vaiheessa, jotta valtavaa tutkintaa voitaisiin rajata järkevästi.

Tavoitteena on saada nopeasti viitisenkymmentä ns. koepalloa nopeasti oikeuskäsittelyyn, jopa jo tulevan kevään aikana. Tyyppitapauksista saatujen oikeusratkaisujen pohjalta voitaisiin jatkossa välttää turhaa tutkintatyötä. Koko vyyhden käsitteleminen tulee viemään vuosikausia.

WinCapita-jutussa kaivataan oikeuden linjausta moniin asioihin. Yksi kysymys on se, onko klubin jäsen syyllistynyt verorikokseen jättäessään verot ns. voitoista maksamatta.

- Esimerkiksi paritusjutuissa on todettu, että koska toiminta on selvästi laitonta, tuloja ei tarvitse ilmoittaa verotuksessa. Valuuttakauppaa sen sijaan voisi tehdä myös laillisesti, joten tältä osalta tulkinta jää nähtäväksi, Tiesmaa pohdiskelee.

WinCapitan uusimmista käänteistä lisää tänään 45 minuuttia -ohjelmassa kello 20 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat