Wilma voimistui hurrikaaniksi Karibianmerellä

Trooppinen myrsky Wilma on voimistunut hurrikaaniksi Karibianmerellä, kertovat amerikkalaiset viranomaiset.

Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Wilma kiihtyi ensimmäisen luokan hurrikaaniksi Karibianmeren luoteisosassa. Wilman tuulet puhalsivat reilut 33 metriä sekunnissa. Säätieteilijöiden mukaan Wilma saattaa voimistua kolmannen luokan hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla.

Wilma riehui tiistaiaamuna paikallista aikaa noin 300 kilometrin päässä Caymansaarten suurimmasta saaresta Grand Caymanista. Myrsky liikkui hitaasti luoteeseen kohti Meksikon Jukatanin niemimaata ja Länsi-Kuubaa, mistä sen ennustetaan kääntyvän kohti Floridaa Yhdysvalloissa.

Wilma on 21:s nimen saanut trooppinen myrsky tällä hurrikaanikaudella. Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa korjataan edelleen Katrina-, Rita- ja Dennis-myrskyjen jälkiä.

Yhdysvaltain hurrikaanikausi on ollut niin kiivas, että hurrikaanien nimittämisessä aakkosissa on päästy jo loppuun. Seuraavaksi otetaan käyttöön kreikkalaiset aakkoset.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat