Wilma Murto on Euroopan mestari!

Katso videolta Wilma Murron upea suoritus EM-finaalissa.

Wilma Murto on voittanut seiväshypyn kultaa yleisurheilun EM-hallikisoissa Turkin Istanbulissa. 

Murto aloitti kilpailun mallikkaasti. Hän ylitti kolme ensimmäistä korkeutta ensimmäisillä yrityksillään. Hallitseva hallimestari Angelica Moser jäi korkeuteen 445 ja viime EM-kisojen mitalisti Aikaterini Stefanidi oli neljäs tuloksella 460.

EM-pronssia voitti Tshekin Amalie Svabikova, joka ylsi korkeuteen 470. Murto ja Slovenian Tina Sutej järjestivät hurjan jännitysnäytelmän kultamitalin kohtalosta. Murto putosi hetkellisesti kärkipaikalta, kun Sutej ylittoi toisellaan 475.

Murto kuitenkin nousi takaisin kärkipaikalle, kun hän ensin ylitti 475 kolmannellaan ja 480 ensimmäisellään. Sutej nosti rimaa ylemmäksi 485:een, muttei onnistunut yrityksissään. Murto haki vielä kisaennätystä ja Suomen ennätystä nostamalla riman korkeuteen 491, mutta ei onnistunut suorituksissaan. Voittotulos lopulta 480.

Murto voitti viime vuoden elokuussa ulkoratojen EM-kultaa Münchenissä tuloksella 485. Murto teki myös historiaa suorituksellaan, sillä hän on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on voittanut hallikisoissa EM-kultaa sekä ensimmäinen suomalainen yleisurheilija, jolla on EM-kultaa sisä- ja ulkoradoilta. Suomen edellinen EM-hallikulta oli 23 vuoden takaa.

Katso videolta Wilma Murron upea suoritus EM-finaalissa.



Lue myös:

    Uusimmat