Williamsilla yhteyksiä Suomeen – yllätti suomalaistähden heitollaan

Näyttelijälegenda Robin Williams menehtyi yllättäen alkuviikosta. Suomalainen musiikkivaikuttaja Lasse Norres tapasi miehen kymmenisen vuotta sitten.

Koomikkona ja näyttelijänä Hollywoodissa mittavan uran luonut Robin Williams löydettiin maanantaina yllättäen kuolleena kotoaan. Viranomaisten mukaan 63-vuotias viihdyttäjälegenda oli todennäköisesti tehnyt itsemurhan. 

Suru-uutinen rakastetun tähden poismenosta on järkyttänyt Suomessakin asti. Suomalainen viihdealan vaikuttaja Lasse Norres ehti taannoin tavata Williamsin kasvokkain.

Urallaan muun muassa Dingon managerina toiminut Norres kohtasi Williamsin sattumalta ollessaan vaimonsa kanssa lomailemassa Kreikan Rodoksella kymmenisen vuotta sitten.

Pariskunnan ollessa kävelyllä Rodoksen vanhassa kaupungissa oli Norreksen vaimo yhtäkkiä tarttunut miestään olkapäästä. Vaimo kertoi miehelleen että heidän vierellään käveli Robin Williams.

– Siinä hän oli, t-paitaan ja sortseihin pukeutuneena kuten minäkin. Emme olleet uskoa silmiämme, sillä Williams oli ollut idolini vuosien ajan. Emme keksineet, mitä hän voisi tehdä juuri siellä, Norres muistelee.

Vaimonsa estelyistä huolimatta Norres oli päättänyt käyttää ainutlaatuisen tilaisuuden hyväkseen ja meni juttelemaan Williamsille. Mies oli esittäytynyt ja kertonut olevansa suomalainen ja tähden suuri ihailija. 

– Williams oli tosi iloinen ja hyväntuulinen, juttelimme niitä näitä noin kymmenen minuutin ajan. Hän kertoi meille olevansa luksususristeilijällä Välimeren maita kiertelemässä, Norres kertoo.

– Hänellä oli varmaankin jonkinlainen seurue mukanaan, mutta meidän tavatessamme hän oli yksin. Hänellä ei ollut edes aurinkolaseja suojanaan, mutta hän sai silti kävellä kadulla aivan rauhassa. Ehkä kukaan muukaan turisti ei uskonut silmiään, Norres nauraa.


Vaikka Williamsin tiedetään kärsineen elämänsä aikana myös vakavasta masennuksesta, oli Norreksen kohtaaminen miehen kanssa toisenlainen.

– Hän oli kaikkea muuta: äärimmäisen ystävällinen ja hymyilevä. 

Williamsilla oli tuohon aikaan suomalaisia sukujuuria omaava vaimo, mutta Norreksen kysyessä tästä Williams sivuutti aiheen. Williamsin toisella vaimolla Marsha Gracesilla on suomalainen äiti ja filippiiniläinen isä.  Inquirer-lehden mukaan mies jopa kutsui vaimoaan tämän vuoksi finnipinoksi.

Vaikka keskustelu miehen suomalaissukuisesta vaimosta ei ottanut tuulta alleen, Williamsin ja suomalaisten erottua omille teilleen Norres vaimoineen kohtasi maailmantähden kuitenkin vielä yhden ikimuistoisen kerran.

– Noin puoli tuntia juttutuokiomme jälkeen menimme vaimoni kanssa torikahvilaan, ja nähdessämme Williamsin kulkevan ohitsemme, vilkutimme hänelle. Hän kääntyi, katsoi meitä ja huusi että Finland! Good meininki, Norres naurahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat