Willbergin kultalevyn jaosta kova kiista Juhlaviikoilla

Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa on meneillään eriskummallinen riita.

Pepe Willbergin loppuun myydyssä konsertissa ei vastaavan tuottajan mukaan saa jakaa kultalevyä,  jonka Willberg on saanut yli 50-vuotisen uran jälkeen. Juhlaviikkojen tuottaja perustelee asiaa niin, että kultalevyn jako ei sovi ohjelmaan, eikä aikakaan riitä. Konsertin on päätyttävä tasan klo 22.00, vaikka kesken kappaleen, koska musiikkilupa on siihen saakka.

Toukokuussa julkaistu Pepe & Saimaa -albumi on kerännyt yksinomaan ylistäviä arvosteluja. Viime kuussa selvisi, että se myös myi kultaa (10 000 levyä)  ja lähenee jo platinaa. Julkitultuaan levy nousi myös listaykköseksi ja viihtyi Suomen myydyinpänä albumina kaksi viikkoa. Myös Huvila-teltan konsertti myytiin loppuun saman tien ja illalla telttaan ahtautuu 1200 ihmistä.

Byrokratiaa vai vallan käyttöä?

Huvila-teltassa on tarkat säännöt myös toimittajille ja kuvaajille. Konserttia saa kuvata vain kolmen ensimmäisen kappaleen aikana, mikä on normaali käytäntö. Kysymykseen saako kultalevyn jakoa kuvata, sanottiin ensin ehdoton ei.


- Ei se ole mahdollista, koska koko kultalevyn jako ei sovi meidän ohjelmistoon. Se ei onnistu myöskään siksi, että aika tulee vastaan. Klo 22.00 pitää olla hiljaista, sanoo tuottaja Minna Huuskonen MTV Uutisille.

Itse artistia sekasotku harmittaa, mutta hän ei lähde julkisuudessa ruotimaan Juhlaviikkojen kummallisia päätöksiä.

- Olen odottanut tätä hetkeä 52 vuotta, en ole koskaan saanut henkilökohtaista kultalevyä, sanoo Pepe Willberg.

- Jännittää ja perhosia on vatsanpohjassa. Lavalla on illalla 75 ihmistä, tilaa ei ole paljon ja esimerkiksi harppu jouduttiin jättämään pois. Pipertämiseltähän tämä tuntuu Cheekin stadionkeikkaan verrattuna, mutta musiikki on parempaa, naureskee säveltäjä Matti Mikkola.
  
Pepe Willbergin manageri ja vaimo Pauliina Visuri-Willberg oli yllättynyt kuullessaan Juhlaviikkojen tuottajan päätöksestä. Vielä alkuiltapäivästä hän oli siinä uskossa, että kultalevyn saa antaa, mikrofoni saisi olla päällä, kunhan bändi ei soita. Keskusteluja käytiin myös levy-yhtiön kanssa.


- Nyt näyttää siltä, että tavalla tai toisella levy saadaan Pepelle antaa. On vähän epäselvää onko se keskellä konserttia, luultavasti lopussa. Tällä mennään, mitä on. Jokainen toimii, miten itse parhaaksi näkee, kommentoi levy-yhtiön toimitusjohtaja Kari Hynninen kieli keskellä suuta.


Lue myös:

    Uusimmat