Wikileaksin Assangen luovutuksesta Ruotsiin ei vielä päätöstä

Wikileaksin perustajan Julian Assangen luovutuspäätöksen käsittely päättyi tänään Lontoossa. Päätös jutussa annetaan myöhemmin kansliatuomiona, mutta päivämäärää ei vielä kerrottu.

Kaksipäiväisessä käsittelyssä Assange puolustustiimeineen esiintyi tavallista vaitonaisempana. Tuntikausien lehdistötilaisuuksista tunnettu australialainen kieltäytyi kokonaan kommentoimasta käsittelyä medialle.

Ruotsissa Assangea halutaan kuulla seksuaalirikosepäilyistä. Aiempi oikeusaste määräsi Assangen luovutettavaksi, mutta hän valitti tuomiosta.

Assangen asianajajien mukaan Ruotsin antama eurooppalainen pidätysmääräys ei ole pätevä, koska Assangea vastaan ei ole nostettu varsinaisia syytteitä.

Assange uskoo, ettei saisi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Ruotsissa. Hän myös epäilee, että joutuisi lopulta luovutettavaksi Yhdysvaltoihin.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat