Wikileaks: USA sulki silmänsä vankien rääkkäykseltä

Wikileaks-sivusto on tehnyt uusia paljastuksia Yhdysvaltain salaisista asiakirjoista. Nyt paljastukset liittyvät Irakin sotaan.

Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan uudet asiakirjat paljastavat muun muassa, että Yhdysvallat jätti tutkimatta satoja ilmoitettuja pahoinpitely- ja kidutustapauksia sekä raiskauksia ja jopa murhia, vaikka niistä tiedettiin.

Niihin syyllistyivät Irakin poliisivoimat ja sotilaat, joiden julmat menettelytavat näyttävät olleen järjestelmällisiä, ja teot ovat yleensä jääneet tuomitsematta.

Salaista tietoa on myös se, että 66 081 irakilaissiviiliä kuoli taistelutapahtumien ulkopuolella vuoden 2003 alkupuolen ja vuoden 2009 lopun välillä. Määrä on 15 000 enemmän kuin aiemmin on kerrottu. USA ja Britannia ovat aiemmin väittäneet, ettei uhreista ole pidetty kirjaa, mutta asiakirjat osoittavat toisin.

Asiakirjoista ilmenee myös, että amerikkalaisjoukot ovat surmanneet taisteluhelikopterista antautuvia irakilaiskapinallisia.

Wikileaks aikoo julkaista tämän päivän aikana 400 000 Yhdysvaltain toimia sodassa käsittelevää asiakirjaa. Wikileaks tuli tunnetuksi viime heinäkuussa, kun se julkaisi 70 000 Afganistanin sotaa käsittelevää salaista asiakirjaa.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat