Wienin eläintarhassa syntyi pikkupanda

Emo ja pikkupanda pidetään eristettyinä kahdesta kolmeen kuukautta. Pandoja syntyy eläintarhoissa erittäin harvoin.

Schönbrunnin eläintarhassa Wienissä koettiin iloinen yllätys, kun eläintarhan pandat Yang Yang ja Long Hui saivat jälkikasvua. Pikkupandaa ei osattu odottaa, koska eläintarhassa epäiltiin loppuun saakka, ettei Yang edes ole raskaana.

- Ultraäänessä elokuun alussa ei näkynyt mitään. Emme tienneet tästä, ennen kuin pentu syntyi tänä aamuna. Nyt olen liki sanaton, iloitsi eläintarhan johtaja Dagmar Schratter pikapikaa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa tänään.

Yang ja pikkupanda pidetään eristettyinä kahdesta kolmeen kuukautta, minkä jälkeen pikkuinen esitellään yleisölle.

Yang Yang ja Long Hui tulivat Wieniin vuonna 2003. Ne ovat lainassa Kiinasta. Pikkupanda pysyy Wienissä ainakin kaksi vuotta, minkä jälkeen Kiina päättää sen jatkosijoituksesta.

Wienin eläintarha odottaa pikkupandasta samanlaista vetonaulaa kuin mitä jääkarhunpentu Knut on ollut Berliinin eläintarhalle. Pandoja syntyy edelleen eläintarhoissa erittäin harvoin.

(MTV3-STT-DPA-APA)

Lue myös:

    Uusimmat