WHO poisti Hongkongin sars-tartuntalistalta

Maailman terveysjärjestö WHO poisti tänään Hongkongin luettelosta, jota se pitää sars-kuumeen tartuntapaikoista. Hongkongissa ei ole ollut uusia tartuntoja 20 vuorokauteen, mikä on WHO:n asettama raja.

Hongkongissa on kuollut sarsiin lähes 300 ihmistä, ja se on aiheuttanut suurta taloudellista vahinkoa. Matkailijat kaikkosivat, ja asukkaat välttivät kaupoissa, ravintoloissa sekä julkisissa paikoissa käymistä sars-tartunnan pelossa. Kauppojen oli lomautettava työntekijöitä, mikä nosti työttömyyden 8,3 prosenttiin.

Viime kuun lopulla WHO poisti Hongkongin matkustusvaroituslistaltaan. Hongkongin viranomaisten odotetaankin nyt kertovan suunnitelmistaan, joilla matkailijoita houkutellaan takaisin ja elvytetään taloutta. Koululaiset voivat nyt jättää hengityssuojaimensa kotiin, mutta vanhempien on yhä mitattava lasten lämpö aamuisin ennen kouluunlähtöä.

Taiwan oli toiveikas, että sekin poistettaisiin sars-tartuntamaiden luettelosta, sillä Taiwanissa ei ole ollut uusia tartuntoja yli viikkoon.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat