WHO:n tutkimus: Suomalaisnuorten tupakointi vähentynyt

Maailman terveysjärjestö WHO:n laajan koululaistutkimuksen mukaan tupakoivien nuorten määrä on vähentynyt Suomessa. Erityisesti pojat suosivat savuttomuutta, sillä 15-vuotiaista suomalaispojista vain yksi viidestä tupakoi. 90-luvun alussa vielä joka neljäs poika kertoi polttavansa säännöllisesti. Sitävastoin samanikäisistä tytöistä reilu viidennes tupakoi.

Viikottain poltettujen savukkeiden määrä on vähentynyt sekä tytöillä että pojilla keskimäärin 59 savukkeesta 50. Poltettujen savukkeiden määrä on Suomessa silti edelleen Euroopan korkeimpia.

Suomalaispojat aloittavat seksielämän myöhemmin kuin eurooppalaiset ikätoverinsa

Suomalaiset pojat heräävät seksuaalisuuteensa hitaammin kuin tytöt.

Lisäksi tutkimuksessa selviteltiin nuorten seksikokemuksia, josta kävi ilmi, että vain reilu viidennes 15-vuotiaista suomalaisista pojista on ollut sukupuoliyhdynnässä. Tytöt ovat aktiivisempia; saman ikäisistä tytöistä noin kolmannes on jo ollut yhdynnässä. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset tytöt sijoittuvat tässä suhteessa keskivaiheille ja pojat viimeiseksi.

Sen sijaan ehkäisyn suhteen suomalaisnuoret ovat ikätovereitaan huolellisempia. Vain joka kymmenes nuorista oli laiminlyönyt ehkäisyn edellisellä yhdyntäkerralla. Tämän huolellisempia nuoria ei löytynyt mistään muusta vertailumaasta.

Pojat eivät huolehdi tarpeeksi suuhygieniastaan

Edelleen tutkittiin, kuinka nuoriso hoitaa hygieniaansa. Hampaiden harjaus on Suomessä vähäisempää kuin suuhygienian kärkimaissa Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä.

11-vuotiaat suomalaispojat harjaavat hampaitaan laiskimmin koko Euroopassa. Heistä vain vajaa kolmannes ottaa hammasharjan esille useammin kuin kerran päivässä. Tytöt ovat kuitenkin poikia ahkerampia tässäkin asiassa, sillä 11-vuotiaista tytöistä lähes puolet tarttuu hammasharjaan useammin kuin kerran päivässä.

Tiedot käyvät ilmi maailman terveysjärjestö WHO:n laajasta tutkimuksesta, joka tehtiin 28 eri maassa. Suomen aineisto on koottu lähes 5 000 nuoren haastatteluista.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat