WFP: Pohjois-Korean tilanne pahenee

Nälänhädän uhkaama Pohjois-Korea tarvitsee nopeasti lisää ruoka-apua, sanoi Suomessa vieraillut Maailman elintarvikeohjelman WFP:n pääjohtaja Catherine Bertini tänään. Tilanne Pohjois-Koreassa on hänen mukaansa pahenemassa koko ajan.

Vuoroin tulvien ja vuoroin kuivuuden koetteleman Pohjois-Korean ruokavarastot ovat WFP:n mukaan hiipumassa, ja niiden uskotaan hupenevan kokonaan huhti-toukokuuhun mennessä. Ruoka-avun tarpeessa on tänä vuonna arviolta 7,5 miljoonaa pohjoiskorealaisista eli kolmannes maan väestöstä. Erityisesti nälkiintyminen uhkaa lapsia.

YK:n elintarvikeavusta vastaava WFP pyysi alkuvuodesta kansainväliseltä yhteisöltä kaikkiaan 378 miljoonan dollarin arvosta hätäapua Pohjois-Korealle. Kyseessä on suurin yksittäinen avunpyyntö järjestön yli 30 vuotta kestäneen historian aikana.

Viime vuonna järjestö toimitti ruoka-apua 4,7 miljoonalle pohjoiskorealaiselle, yli puolet heistä alle 6-vuotiaita lapsia. Päiväkodeissa käyvien lasten määrä moninkertaistui monin paikoin sen jälkeen kun WFP alkoi tarjota niissä ruokaa. Ruokaa jaettiin myös noin miljoonalle potilaalle sairaaloissa.

Bertinin mukaan WFP:llä on pääsy kahteen kolmasosaan Pohjois-Korean alueesta. Yksi kolmasosa pysyy saavuttamattomissa, koska se maan hallituksen mukaan on sotilaallisesti arkaluontoista aluetta. Avun perillemenoa valvomassa järjestöllä on maassa kolmisenkymmentä kansainvälistä työntekijää ja lisää on tulossa. Perillemenoa valvotaan mm. yllätystarkastuksin.

Koreat neuvottelevat ruoka-avusta

Pohjois- ja Etelä-Korean Punaisten Ristien edustajat jatkavat tänään neuvotteluja pohjoisen kipeästi tarvitsemasta ruoka-avusta. Keskustelut käydään Pekingissä Kiinassa. Viimeksi maat neuvottelivat joulukuussa, jolloin Etelä-Korea lupasi lahjoittaa naapuriin 50 000 tonnia maissia, sekä ruokaöljyä, suolaa ja huopia.

Lahjoituksen ajankohtaa ei kuitenkaan saatu tuolloin lyötyä lukkoon, koska osapuolet eivät päässeet sopuun avun jakamisen tarkkailusta Pohjois-Koreassa.

Lue myös:

    Uusimmat