WFP aloittaa uudestaan ruoan kuljetukset Afganistaniin

Maailman ruokaohjelma WFP on päättänyt aloittaa ruoan kuljetukset Afganistanin pohjois- ja länsiosiin sadoille tuhansille ihmisille. Kuljetukset keskeytettiin 12. syyskuuta Yhdysvaltoihin tehdyn terrori-iskun jälkeen.

Ruokakuljetusten tarkoituksena on kokeilla, kuinka kuljetukset onnistuvat varastoista Afganistanin naapurimaista Turkmenistanista ja Tadzhikistanista.

WFP harkitsee myös mahdollisuuksia viedä ruokaa Iranista läntiseen Afganistaniin. Afganistanissa olevista varastoista on pystytty jakamaan ruokaa miljoonalle ihmiselle, vaikka järjestön kansainvälinen henkilökunta poistuikin maasta.

Aiemmin kuljetukset keskeytettiin huonontuneen turvallisuustilanteen vuoksi ja siksi, ettei kuljetuksiin tarvittavia autoja ollut saatavilla. Työtä jatketaan nyt vaikeissa olosuhteissa nälänhädän estämiseksi, kertoi WFP:n aluejohtaja Khaled Adly.

Ellei ruokakuljetuksia aloitettaisi uudelleen, loppuisi 320 000 ihmisen ruoka viikossa Afganistanin kahdessa pohjoisessa maakunnassa. Toisella pohjoisessa sijaitsevalla alueella 1,6 miljoonalle ihmiselle tarkoitetut varastot kestäisivät joulukuun loppuun saakka.

WFP:n tavanomaiset kuljetusreitit Pakistanista eivät nyt ole käytössä sekasortoisen tilanteen vuoksi. Tavallisesti WFP jakaa ruokaa 3,8 miljoonalle afgaanille eri puolilla maata. Järjestö toimittaa ruokaa myös 200 000 pakolaiselle Pakistanissa ja Iranissa. Viime päivinä WFP on lähettänyt työntekijöitään Afganistanin naapurimaihin pakolaisvirran varalta.

(MTV3-STT-AP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat