WEU haluaa pitää silmällä maahanmuuttajia

EU-maiden enemmistön puolustusliitto Länsi-Euroopan unioni (WEU) sunnittelee yhteisen sotilastiedustelupalvelun perustamista, kirjoittaa tanskalainen Jyllands-Posten-lehti. Yhdeksi tiedustelupalvelun päätehtävistä tulisi tietojen kerääminen kasvavasta maahanmuutosta Eurooppaan.

Länsi-Euroopan unionin laatimassa asiakirjassa sanotaan, että maahanmuuttajat "uhkaavat sisäistä turvallisuutta" ja että valvomaton ja laiton maahanmuutto voi vaikuttaa lailliseen yhteiskuntajärjestykseen. WEU:n ylimmän elimen, ministerineuvoston, mukaan maahanmuuttajilla saattaa olla yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja he voivat tuoda mukanaan poliittisia selkkauksia. Suunnitelma ilmenee WEU:n marraskuussa 1995 Madridissa pitämän ministerikokouksen asiakirjasta. Siitä käy Jyllands-Postenin mukaan ilmi, että kaikki 27 maata - myös WEU:n tarkkailijajäsenet Tanska, Norja, Ruotsi, Suomi, Islanti ja Itävalta - pitävät mm. maahanmuuttoa, huumesalakuljetusta ja järjestäytynyttä rikollisuutta uusina vaaratekijöinä, jotka kuuluvat luontevasti puolustusliiton toimialaan. Länsi-Euroopan unionia pidetään eräänlaisena EU:n sotilaallisena ulottuvuutena. Nato-maa Tanska suhtautuu kuitenkin varauksin EU:n sotilaalliseen yhteistyöhän ja on mukana WEU:ssa vain tarkkailijana.

Useat asiasta tähän saakka tietämättömät tanskalaispoliitikot pitävät suunnitelmaa yllättävänä ja arveluttavana. Entinen puolustusministeri Hans Engell vaatii asian tutkimista heti. Madridin kokoukseen osallistuneet puolustusministeri Hans Häkkerup ja ulkoministeri Niels Helveg Petersen eivät ole suostuneet kommentoimaan tietoja, kirjoittaa Jyllands-Posten. WEU:lla on kymmenen varsinaista jäsentä, jotka kaikki kuuluvat myös Natoon. EU:n ulkopuoliset Euroopan Nato-maat kuten Norja ovat WEU:n liitännäisjäseniä. WEU:hun kuuluu tarkkailijajäseninä myös liittoutumattomia maita kuten EU-maat Suomi, Ruotsi ja Itävalta.

Lue myös:

    Uusimmat