Wessberg: Ylen hallintoneuvoston lakkauttaminen ei ajankohtaista

Yleisradion toimitusjohtaja Arne Wessberg sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että julkisuudessa esiintyneet ehdotukset Yleisradion hallintoneuvoston lakkauttamisesta voitaisiin toteuttaa. Hän toteaa, että pelkkä hallitus Ylen johdossa selkeyttäisi yhtiön toimintaa. Jos Ylellä olisi pelkkä hallitus, Wessbergin mukaan sen jäsenet valitsisi eduskunta, ja kaikkien hallituksen jäsenten tulisi olla Yleisradion ulkopuolelta.

Hallintoneuvoston lakkauttaminen vaatisi kuitenkin lakimuutoksen eduskunnassa.

-Tällaisia asioita on pohdittu myös muissa valtionyhtiöissä, joten miksei Yleisradiossa. Kuten sanottu hallintoneuvoston lakkauttaminen vaatii eduskunnan lakimuutoksen, enkä ole lainkaan vakuuttunut, että sellaiseen menettelyyn löytyisi halukkuutta. Nykyinen malli on käsittääkseni kuitenkin koettu mielekkääksi, Wessberg toteaa.

Nykyisessä järjestelmässä hallintoneuvostolla on Ylessä lähes kaikki se toimivalta, joka normaalissa osakeyhtiössä on hallituksella. Ylen hallintoneuvoston lakkauttamista on esittänyt muun muassa liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat