Mainos

Washingtonissa hurja takaa-ajo päättyi useisiin laukauksiin

Yhdysvalloissa Washingtonin ytimessä on tapahtunut välikohtaus, joka johti takaa-ajoon ja useisiin laukauksiin.

Viranomaisten mukaan välikohtauksesta epäilty nainen kuoli poliisin luoteihin. Uutistoimisto Reutersin mukaan lisäksi kaksi viranomaista loukkaantui. Tiedottaja Yhdysvaltain salaisesta palvelusta kertoo, että poliisi loukkaantui välikohtaukseen liittyvässä kolarissa ja Yhdysvaltain salaisen palvelun viranomainen sai osuman epäillyn autosta Valkoisen talon ulkopuolella.

Nainen yritti ilmeisesti ajaa autollaan väkisin Valkoisen talon alueelle. Naisen autossa oli myös lapsi. Tilanne johti hurjaan takaa-ajoon, joka päättyi kongressitalon lähistölle.

Uutiskanava CNN:n lähteet kertovat, että kun poliisi yritti avata pysähtyneen auton ovea, auto lähti nopeasti liikkeelle.

Tämän jälkeen kuului useita laukauksia, jotka ilmeisesti olivat peräisin poliisin aseista. Auto törmäsi tämän jälkeen turvavalleihin lähellä kongressirakennusta. Useat CNN:n lähteet kertovat, että itse autosta ei uskota ammutun yhtään laukausta ja että autosta ei ole löytynyt asetta. Aiemmin on kerrottu, että myös nainen olisi ampunut laukauksia.

Ensitiedot kaoottisesta tapahtumaketjusta kertoivat, että useita ihmisiä olisi haavoittunut ampumisvälikohtauksessa. Ampumisen kerrottiin myös ensi tapahtuneen kongressitalon sisällä, mutta tieto korjattiin pian.

Poliisin mukaan tapaukseen ei epäillä liittyvän terrorismia. Välikohtauksen vuoksi sekä kongressirakennus että lähellä sijaitseva Valkoinen talo suljettiin.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.