Wärtsilän huolena laivatilausten puute

Konepajayhtiö Wärtsilän mukaan yhtiön näkymät vuodelle 2009 säilyivät ennallaan. Yhtiö odottaa liikevaihdon kasvavan 10-20 prosenttia tänä vuonna, mikä säilyttäisi kannattavuuden viime vuoden hyvällä tasolla.

Yhtiön heinä-syyskuun liiketulos nousi 133 miljoonaan euroon edellisvuoden 123 miljoonasta.

- Tämä on meille ennätysmäinen vuosi toimitusten suhteen. Myöskin tuloksella mitattuna tästä tulee Wärtsilän paras vuosi koskaan, sanoo konsernijohtaja Ole Johansson.

Wärtsilän murheenkryyni on tilauskertymä, joka vähentynyt selkeästi viime vuodesta.

- Laivoja on tilattu enemmän kuin koskaan ja tällä hetkellä niitä ei tarvita. Näin ollen uusia laivatilauksia ei tule, Johansson toteaa.

Wärtsilä arvioi, että laivanrakennuksen painopiste siirtyy Kiinaan, jonka vuoksi yhtiö aikoo sopeuttaa toimintojaan. Päätöksiä on odottavissa loppuvuonna tai ensi vuoden alusta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat