Waltaria valkokankaalla

Waltari valkokankaalla -elokuvasarja esittelee yhdeksäntoista Mika Waltarin käsikirjoittamaa tai hänen teoksiinsä perustuvaa elokuvaa Helsingissä 25.9.-13.11. Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen ja Helsingin kansainvälisen tuotantotoimiston yhdessä toteuttama elokuvasarja luotaa Waltarin kirjailijakuvaa Aleksanterin Teatterin ja Helsingin kirjastojen ohjelmien rinnalla. Sarja on koottu professori Panu Rajalan kanssa.

Yhteisenä tavoitteena on tuoda esiin Mika Waltaria monipuolisena kulttuuripersoonana ja nuorekkaana, eurooppalaisena edelläkävijänä. Ajankohta on valittu Suomen EU-puheenjohtajuuden aikaan, sillä Waltari on kiistatta maamme kansainvälisesti tunnetuin kirjailija. Erityisenä tavoitteena on saada nuoret tutustumaan sekä Waltariin mittavaan tuotantoon että kotimaisiin elokuvaklassikkoihin aidossa elokuvateatterissa.

Sarjan elokuvista mm. Noita palaa elämään, Kulkurin valssi, Helmikuun manifesti, Kuriton sukupolvi, Myöhästynyt hääyö sekä kaikki komisario Palmut ovat aikoinaan saaneet ensi-iltansa juuri Lasipalatsin Bio Rexissä. Samaisessa elokuvateatterissa, jossa Waltari tapasi istuskella ystäviensä, mm. ohjaaja Matti Kassilan kanssa punomassa juonia.

Waltari valkokankaalla on jaettu kahdeksaan teemakokonaisuuteen. Sarja alkaa Waltarin nuoruuden töillä, joissa kuvataan niin huoletonta 20-lukua kuin pirtun salakuljettajiakin. Sen jälkeen voi tutustua Waltarin vauhdikkaisiin veijarikomedioihin ja toisaalta taas kirjailijan synkeämpään, ihmismieltä syvältä luotaavaan puoleen. Historiallisessa Waltarissa käydään läpi Suomen historiaa aina Porvoon valtiopäiville saapuvasta tsaarista itsenäistymisen aikaan. Suosittu Noita palaa elämään taas esittelee Waltarin kauhun ja satiirin yhteensolmijana. Seuraavana viikonloppuna esitetään pilke silmässä tehtyjä hulvattomia komedioita kuten Myöhästynyt hääyö, jossa näkyy vaikutteita aina mykkäelokuvan traditioista.

Erikoisherkkuna Waltari valkokankaalla tarjoaa Palmu-viikonlopun, jonka aloittaa itse ohjaaja Matti Kassila muistelemalla Waltaria ja Palmujen tekemistä.

Sarja päättyy romanttisesti, sillä viimeinen viikonloppu tuo kankaalle satusetä-Waltarin sekä yhden kaikkien aikojen rakastetuimman suomalaisen elokuvan, Waltarin käsikirjoittaman Kulkurin valssin.

Waltari-sarja levittäytyy myös Kulttuuriasiainkeskuksen alueellisiin toimipisteisiin, joissa on mahdollisuus nähdä osa elokuvista samoina viikonloppuina kuin ne nähdään Rexissä.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat