Wallinkin saanut kohuttua vaalitukea

Myös RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin on saanut vaalirahoitusta Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä ja Ajanta Oy:ltä.

RKP:n Varsinais-Suomen piiri sanoo saaneensa kummaltakin taholta 10-tuhatta euroa. Niillä rahoitettiin kolmen ehdokkaan kampanjoita.

Vanhanen ei pidä jälkikäteistä vaalirahoitusta lahjontana

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) otti tänään uudelleen kantaa vaalirahoituskysymykseen. Hänen mielestä jälkikäteen saatua vaalirahoitusta ei voi pitää lahjontana. Vanhasen mielestä pitää tehdä selväksi, että vaalien tukeminen ei ole lahjontaa vaan osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan.

Vanhanen huomautti myös, että moni ehdokas velkaantuu kampanjan loppumetreillä, kun he hermostuksissaan panevat lehteen vielä ylimääräisiä ilmoituksia.

Vanhanen kommentoi myös presidentti Tarja Halosen ajatusta, että vaalirahoitus pitäisi julkistaa jo ennen vaaleja. Hän sanoi, että ajatus on varmaan esillä kun lainsäädäntöä selvitetään, mutta ei antanut ehdotukselle varauksetonta tukea. Ennakkoilmoittaminen todennäköisesti siirtäisi painopistettä jälkikäteisrahoitukseen.

Vaalirahoista ei uusia täydennysilmoituksia

Vanhasen vetoomus kaikkien ilmoittamatta olevien vaalitukirahojen ilmoittamisesta ei näyttänyt kantavan hedelmää tänään. Oikeusministeriöön ei päivän aikana tullut yhtään täydennysilmoitusta.

Ministeriössä odotellaan, tuoko tavallinen paperiposti vielä lisää ilmoituksia. Mahdollista on, että täydennysilmoitukset keskittyvät viikon loppupuolelle.

Periaatteessa on myös mahdollista, että kellään kansanedustajalla ei ole enää ilmoitettavaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat