Wallinin asuntokaupan selvittely loppumetreillä

Varsinais-Suomen poliisi on edistynyt puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) niin sanotussa asuntokauppajutun selvittelyssä.

Rikoskomisario Kirsi Alaspään mukaan poliisi odottaa Patentti- ja rekisterihallitukselta (PRH) kantaa asuntoasiaan tämän viikon perjantaihin mennessä. Poliisi on saanut jo aikaisemmin selvityksen Åbo Akademin säätiöltä, jonka kanssa Wallin asuntokauppoja kävi.

Alaspää odottaa PRH:lta kantaa siihen, minkälainen toiminta on sallittua säätiössä. Hän aikoo olla myös syyttäjään yhteydessä, vaikka asiasta ei olekaan esitutkintaa vielä aloitettu. Poliisi aikoo katsoa syyttäjän kanssa yhteistä näkemystä asiaan.

Alaspään mukaan poliisi aikoo tehdä tämän kuun aikana päätöksen siitä, aloittaako se asuntoasiasta esitutkinnan vai ei.

Poliisi kiinnostui Wallinin ja säätiön välisistä asuntokaupoista, kun kävi ilmi, että Wallin myi asunnon huomattavalla voitolla säätiölle, jonka valtuuskuntaan hän itse kuuluu.

Wallinin mukaan kyse on ollut ihan normaalista asuntokaupasta. Wallin osti asunnon säätiöltä vuonna 2001 reilulla 225 000 eurolla. Hän myi asunnon säätiölle takaisin vuonna 2009 lähes 400 000 euron hintaan.

Lue myös:

    Uusimmat