VVO: Vuokralaiset jättävät vaipparoskiksia ja mädäntyneitä ruokia jälkeensä

Vaikka suurin osa ihmisistä hoitaa muuttosiivouksensa esimerkillisesti, huonojakin esimerkkejä löytyy.

VVO:n Oulun aluepäällikkö Ari Leskisen mukaan suurin osa ihmisistä hoitaa kunnialla vuokra-asuntojen muuttosiivouksen, mutta myös hälyttäviä esimerkkejä löytyy.

– Eniten ongelmia tuottavat häätöhuoneistot, jotka on tyhjennettävä ensin huonekaluista, vanhoista roskasäkeistä ja muusta tavarasta.

Jos vuokra jää maksamatta on tilanne sama usein sähkölaskujen kanssa.

– Kun sähköt on katkaistu ja jääkaappiin on jäänyt ruokia mätänemään, voi haju olla melkoinen. Silloin meidän on uusittava myös kodinkoneita, Leskinen kertoo.

Häätöhuoneistoissa lymyää myös muita yllätyksiä.

– Kerran löysin kassillisen kauan seisseitä vauvanvaippoja olohuoneesta.

Nuorilla eniten parannettavaa siisteydessä

Huolimattominta jälkeä muuttosiivouksen osalta tekevät yleensä nuoret miehet, mutta myös naiset.

– Nuoret ehkä ajattelevat vahvasti että asumisratkaisu on vain väliaikainen. Myös kimppa-asunnoissa on epäselvyyttä siitä kenen siivousvuoro kulloinkin on, mikä näkyy selvästi muuttopäivänä.

Leskinen kehottaakin nuoria pitämään huolta perusteellisesta viikkosiivouksesta. Silloin urakka ei pääse kerääntymään.

Kysymys: Onko sinulla odottanut ikävä yllätys entisen asukkaan jäljiltä?

Kuvat: Lehtikuva

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat