Vuorenmaa pitäisi valtion omistajana Rautaruukissa ja Outokummussa

Metallityöväen liiton puheenjohtajan mielestä uusi valtionyhtiölaki on valmisteltu salassa yhtiöiden henkilöstöltä ja ammattiliitoilta.

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) haluaa, että valtio pysyy jatkossakin omistajana Rautaruukissa ja Outokummussa.

Vuorenmaa arvostelee tiedotteessaan hallituksen aikeita muuttaa valtionyhtiölakia niin, että se mahdollistaisi luopumisen kokonaan näiden yhtiöiden omistamisesta.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi osaltaan ehdotuksen uudeksi valtionyhtiölaiksi pari viikkoa sitten. Ehdotuksen mukaan eduskunta päättää, missä yhtiöissä valtio voi luopua yksinomistuksestaan tai määräysvallastaan. Eduskuntavaltuuksien rajoiksi ehdotuksessa on määritelty yksinomistuksesta luopuminen ja ehdottomasta enemmistöstä luopuminen eli 100 prosenttia ja 50,1 prosenttia.

Vuorenmaa kavahtaa sitä, että uuden lain myötä eduskunta poistaisi Rautaruukille nyt määritellyn 20 prosentin ja Outokummun 10 prosentin minimiomistuksen.

Vuorenmaan mielestä hallitus on valmistellut esityksensä kesän aikana salassa yhtiöiden henkilöstöltä ja heidän ammattiliitoiltaan ja "ilmeisesti lähinnä ideologisin perusteluin". Hän vaatii, että "hallituksen yltiöpäinen myyntivaltuuksien lisääminen" on torjuttava lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat