Vuokraisäntänä toimiminen

Vuokralaiset ovat ymmärrettävästi ratkaisevan tärkeitä sijoituksen onnistumisen kannalta ja heidän valitsemiseen kannattaa paneutua huolellisesti.

Selvitä luottotiedot

Jos vuokraat sijoitusasuntosi itse, kiinnostuneet vuokralaiset kannattaa tavata kasvotusten taustojen selvittämiseksi. Lisäksi voit selvittää ehdokkaiden luottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:n kautta. Kiinteistövälittäjän avulla vuokratessasi välittäjä tekee kiinnostuneista vuokralaisista esikarsinnan tausta- ja luottotietojen avulla, mutta lopullisen päätöksen vuokralaisesta tekee vuokranantaja itse.

Vuokrasopimus on tehtävä kirjallisesti ja hyvän vuokratavan mukaisena. Erinomaiset ohjeet löytyvät Hyvästä vuokratavasta, jonka vuokranantajien ja vuokralaisten etujärjestöt ovat yhdessä laatineet.

Ei ole ollenkaan kohtuutonta edellyttää vuokralaista ottamaan huoneistoon kohdistuvan vastuuvakuutus.

Seuraa vuokranmaksua

Vuokranmaksua on seurattava. Yllättävän moni sijoitusasunnon omistaja laiminlyö tämän ja havahtuu vasta, kun rästejä on kertynyt useamman kuukauden ajalta. Mitä enemmän niitä on, sitä hankalammaksi koko summan saaminen muuttuu.

Seurannan on oltava säännöllistä ja viiveistä on huomautettava välittömästi.

Vuokranantaja remontoi, mutta muutakin voidaan sopia

Vuokra-asunnossa remontointi kuuluu vuokranantajan velvollisuuksiin. Jos vuokralainen haluaa vaikkapa tapetoida tai maalata seiniä, siitä on paras keskustella ensin vuokranantajan kanssa.

Vuokralaisen asiallisesti tekemä pintaremontti saattaa lisätä asunnon arvoa ja vuokranantaja voi jopa antaa siihen taloudellista tukea, omin luvin hutiloiden tehty maalaus tai laatoitus aiheuttaa päinvastaisen tuloksen.

Vuokranantaja ja vuokralainen voivat sopia monista huolto- ja korjaustoimista jo vuokrasopimusta tehdessään.

Vuokralaisen on ilmoitettava äkillisestä remonttitarpeesta heti, varsinkin, jos vahinko uhkaa laajeta.

Jos vuokranantajan teettämästä remontista on vuokralaiselle haittaa, vuokralainen on oikeutettu hyvitykseen. Tällaisia tilanteita tulee vastaan tyypillisesti vaikkapa isojen putkiremonttien yhteydessä.

Vuokralaisellakin oikeuksia

Lue lisää vuokralaisen oikeuksista täältä.

Yksityisten asuntosijoittajien ja vuokranantajien valtakunnallinen etujärjestö on Suomen Vuokranantajat SVA ry. Se tarjoaa jäsenilleen monenlaisia asiantuntijapalveluita.

Oma unelmiesi vuokra-asunto löytyyJokakoti.fistä Vuokraa-osiosta.

Lue myös:

    Uusimmat