Vuodenvaihteen venäläisturistien määrään odotetaan rajua laskua

Vuodenvaihteessa Suomeen tulevien venäläismatkailijoiden määrä voi jäädä yli viidenneksen pienemmäksi kuin vuosi sitten, pelkää Kaupan liitto.

Syynä on ruplan kurssin romahdus, joka on heikentänyt tuntuvasti venäläisten ostovoimaa. Nekin venäläiset, jotka Suomeen tulevat, käyttävät todennäköisesti rahaa entistä vähemmän.  

Pudotus kouraisee pahasti myös matkailualaa, sillä uudenvuoden pyhinä Suomeen tulevat venäläiset ovat viipyneet täällä tavallista kauemmin. Etenkin itärajan tuntumassa venäläismatkailijoiden kato on aikaistanut myös joulun alennusmyyntejä.  

Turistit entistä useammin Viroon

Suomalaisia kaupan ja palvelualan yrityksiä huolestuttaa myös se, että Viro kilpailee entistä kovemmin Suomen kanssa etenkin Pietarin alueelta tulevista venäläisturisteista.  

Kaupan liiton syksyllä teettämien rajahaastattelujen mukaan Pietarista tehdään Viroon useampia matkoja kuin Suomeen, ja pietarilaiset myös viipyvät Virossa kauemmin kuin Suomessa.  

– Hintakilpailu Suomen ja Viron välillä näkyy tuloksista selvästi. Se on selvä viesti siitä, että suomalaisen kaupan kilpailukyvystä on pidettävä huolta, sanoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala.  

VR:ltä kerrotaan, että Suomeen tulee vähemmän tilausjunia kuin viime vuodenvaihteessa.  

Lue myös:

    Uusimmat