Mainos

Vuoden tilaviini-titteli meni Kolariin

Vuoden tilaviiniksi valittiin tänään Hattulassa mustaherukasta valmistettu täyteläinen ruokaviini. Musta lammas -niminen viini on Ylläksen Viini&Willan valmistama.

Arvonimestä kamppaili Hattulan Puutarhatekniikka 99 -näyttelyssä yhteensä viisitoista viinintuottajaa kautta maan. Viinialan ammattilaisista koostuva viisihenkinen raati teki päätöksensä maisteltuaan 43 kotimaista viinituotetta, jotka kilpailivat neljässä sarjassa. Raati luonnehti voittajaviiniä miellyttävän viinilliseksi, kauniinväriseksi, täyteläisen tuoksuisaksi ja hapokkaaksi. Voittajaviinin tuottajatila Kolarin Kurtakossa on Suomen pohjoisin viinitilayritys.

Vuoden tilaviinin tittelistä kamppailtiin nyt neljännen kerran. Puutarhatekniikka-näyttelyssä miteltiin myös ruohonleikkauksen Suomen mestaruudesta. Tämän kilpailun voitti työnjohtaja Marko Kallio Mikkelistä. Kilpailutehtävänä oli ajaa nurmikolle sijoitettu pujottelurata mahdollisimman nopeasti, mutta reitille sijoitettuja esteitä kolistelematta. Voittaja selvisi tehtävästä virheittä. Ruohonleikkuun SM-tittelistä kilpailtiin kolmatta kertaa. (STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.