Vuoden journalisti -ehdokkaat ovat kokeneita kehäkettuja: "Hakeutuu sinnikkäästi hankaliin paikkoihin"

Vuoden journalistiksi 2015 on ehdolla kolme kokenutta, mutta työnkuviltaan hyvin erilaista miestä.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Vesa Siréniä kiitellään erityisesti hänen tavastaan kirjoittaa klassisesta musiikista sekä asiantuntevasti että viihdyttävästi. Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymän juhlavuotena Sirén myös osoitti, kuinka hyvin hän tuntee kansallissäveltäjämme tuotannon ja elämän.


Markus Leikola on viestinnän todellinen moniottelija. Pitkän toimittajan uran tehnyt Leikola kirjoitti viime vuoden aikana lukuisia kolumneja ja analyysejä, toimitti viikoittaista radion keskusteluohjelmaa, teki näytelmiä ja osallistui sosiaalisessa mediassa aktiivisesti keskusteluihin.

Palkintolautakunnan mukaan Leikolan pitkä kokemus ja laaja yleissivistys ovat jalostaneet hänestä hahmon, joka pystyy antamaan perspektiiviä päiväkohtaisiin uutistapahtumiin ja kyseenalaistamaan liian helppoja totuuksia.


Ylen Tom Kankkosen raportit Syyriasta, Irakista ja Turkista ovat tuoneet konfliktialueen tapahtumat lähelle suomalaisia television katselijoita ja radion kuuntelijoita.

Kankkonen hakeutuu sinnikkäästi hankaliin paikkoihin, taustoittaa ja tarkistaa. Järkyttävienkin ihmiskohtaloiden keskellä hän säilyttää rauhallisen ja luottamusta herättävän tyylinsä.


Lue myös:

    Uusimmat