Vuoden -61 pommiräjähdys olisi ollut 260-kertainen Hiroshimaan verrattuna

Valtava ydinräjähdys Yhdysvaltain itärannikolla vain muutama päivä presidentti John F. Kennedyn virkaanastujaisten jälkeen ja reilu vuosi ennen Kuuban ohjuskriisiä. Historia näyttäisi kovin erilaiselta, ellei yksi matalajännitekytkin olisi toiminut.

Suurvaltojen ydinasekilvasta kirjaa valmisteleva toimittaja Eric Schlosser sai käsiinsä selvityksen, joka käsitteli kaikkien aikojen läheltä piti -tilannetta keskellä kylmää sotaa yli 50 vuotta sitten. Aiemmin salassa pidetyn dokumentin löytymisestä kertoi brittiläinen Guardian-lehti.

Dokumentissa ydinaseiden turvamekanismeihin erikoistunut insinööri Parker F. Jones käy läpi tammikuun 23. päivän tapahtumia vuonna 1961.

Kahta neljän megatonnin vetypommia kuljettanut B-52-pommikone oli lähtenyt rutiinilennolle itärannikolle Goldsboron lentotukikohdasta Pohjois-Carolinasta. Kone joutui kuitenkin vaikeuksiin ja alkoi hajota kesken lennon. Vetypommit irtosivat koneesta ja putosivat maahan.

Suurkaupungit vaaravyöhykkeessä

Toisen pommin varomekanismit toimivat kuten pitikin, eikä pommi virittynyt. Sen sijaan toisen mekanismi kuvitteli pommin olevan putoamassa laskuvarjojen hidastamana viholliskohteeseen.

Insinööri Jones kirjoitti kahdeksan vuotta tapahtuneen jälkeen raportin, jonka mukaan pommissa oli neljä vahinkoräjähdyksen estämiseen tarkoitettua mekanismia. Niistä kolme meni epäkuntoon jo ilmassa.

Sen jälkeen kun pommi oli osunut maahan Farossa lähellä Goldsboroa, sen ytimeen lähti laukaisukäsky. Sen esti lopulta viimeinen kytkin - helposti epäkuntoon menevä osa.

Viimeisenkin kytkimen pettäminen olisi johtanut ennennäkemättömään katastrofiin. Pommin räjähdysvoima olisi ollut 260-kertainen Hiroshimaan pudotettuun atomipommiin verrattuna. Räjähdyksen aiheuttama ydinlaskeuma olisi voinut levitä muun muassa pääkaupunkiin Washingtoniin ja aina New Yorkiin saakka.

Yhdysvaltain hallinto on myöntänyt Goldsboron tapahtumat, muttei koskaan paljastanut, kuinka lähellä toisen pommin räjähtäminen oli.

– Meille kerrottiin, ettei ydinaseen räjähtäminen vahingossa ole mahdollista. Tässä kuitenkin on yksi, joka melkein teki niin, Eric Schlosser sanoo Guardianille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat