Vuoden 2012 lentäviä lausahduksia – väärästä sukupuolesta heikompaan ainekseen

Tästäkään vuodesta ei selvitty ilman otsikoihin nousseita möläytyksiä. Pieniä tai vähän suurempia kohuja syntyi niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin henkilöiden sanomisista. Tässä muutamia valittuja sammakoita tai muuten elämään jääneitä lausahduksia vuoden 2012 varrelta.

Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak kohautti Facebook-kommentillaan. Schubak totesi, että hän poistaisi lapsilisät, sillä hänen mielestään ne tukevat "heikomman aineksen" lisääntymistä.

– Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta, Schubak kommentoi Facebookissa.

Schubak totesi STT:lle, ettei tarkoittanut kommenttiaan julkisuuteen. Lisäksi hän pyysi myöhemmin sanavalintojaan julkisesti anteeksi.

Lööppeihin nousivat myös liikenneministeri Merja Kyllösen puheet ns. väärän sukupuolen edustamisesta. Kyllönen koki joutuneensa liikennehankemyrskyn silmässä ajojahdin kohteeksi.

– On paha paketti, kun ei ole munia ja on nuori, ministeri laukoi Iltalehdessä.

Urheilijatkin leiskauttivat

Poliitikoiden ohella urheilijatkin sanailivat itseään otsikoihin. Elämään jäi ainakin F1-kuljettaja Kimi Räikkösen lausahdus kilpailuinsinöörinsä ohjeisiin Abu Dhabin GP:n aikana.

– Leave me alone, I know what I'm doing.

Ilmeisesti Räikkönen tosiaan tiesi, mitä teki, sillä suomalainen ajoi kisan voittoon.

Myös Harri Olli sanaili jälleen. Lahden kesä-SM-kisoissa mäkihypyn pariin palannut Olli rähjäsi toimittajille erikoismäen kisan jälkeen näin:

- Tää on niin p**ka valtio, että liitytään Venäjään. Siinäpä ne tärkeimmät, Olli sanoi MTV3:lle.

Möläytyksiä ulkomailta

Yhdysvaltalainen kongressiedustaja herätti närkästystä tietämättömillä raiskauskommenteillaan.

Republikaanien Todd Akin nostatti kohun sanomalla haastattelussa, että raiskauksesta ei yleensä tule raskaaksi.

– Sen perusteella, mitä olen lääkäreiltä kuullut, raiskauksesta raskaaksi tuleminen on hyvin harvinaista. Jos kyseessä on legitiimi raiskaus, naiskeholla on keinonsa yrittää sulkea koko asia pois, Akin sanoi KTVI-television haastattelussa.

Akin perusteli kommentillaan näkökantaansa, jonka mukaan abortin pitäisi olla aina laiton.

Kommenteista nousi kohu ja Akin joutui korjailemaan puheitaan sanoen, että oli ilmaissut itseään väärin.

Uusiseelantilainen ministeri puolestaan solvasi Suomea oikein olan takaa. Ministeri Gerry Brownlee kuvaili Uuden-Seelannin parlamentissa pitämässään puheessa suomalaisia muun muassa kouluttamattomiksi murhaajiksi.

– He pystyvät juuri ja juuri ruokkimaan siellä asuvat ihmiset, maassa on kauheat murhatilastot, eivätkä he kouluta ihmisiä tai kunnioita naisia, Brownlee latasi.

Lausunnot aiheuttivat pienimuotoisen diplomaattisen skandaalin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat