Vuoden 2004 tieliikenteessä järkyttäviä turmia

Mennyt tieliikennevuosi jää muistiin lukuisista synkistä bussionnettomuuksista.

Konginkankaan bussiturma

Konginkankaalla maaliskuussa sattuneessa, Suomen kautta aikain pahimmassa tieturmassa kuoli 23 ja loukkaantui 15 ihmistä, kun linja-auto törmäsi paperilastissa olleeseen rekkaan.

Tiehallinto, liikenne- ja viestintäministeriö sekä hallitus ovat onnettomuuden jälkeen tehostaneet talviaikaista pääteiden hoitoa, kiristäneet talvinopeusrajoituksia sekä ryhtyneet selvittämään tavarakuljetusten turvallisuuden parantamista.

Uhkaavia bussiturmia sattui lisäksi mm. maaliskuussa Kortesjärvellä, syyskuussa Helsingissä, lokakuussa Suomenniemellä, marraskuussa Loimaalla sekä juuri ennen joulua Halikossa.

Vuoden aikana keskustelua on herättänyt myös nuorten riskikuljettajien onnettomuusalttius.

Lokakuun loppuun mennessä tieliikenteessä oli kuollut 317 ihmistä, eli 27 enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat