VTV: Valtionyhtiöiden vaalituki vähäistä

Valtionyhtiöiden ja valtion liikelaitosten jakama vaali- ja puoluerahoitus on ollut vähäistä.

Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan valtionyhtiöt ja liikelaitokset jakoivat vaali- ja puoluerahoitusta alle 110 000 euroa vuoden 2006 alusta vuoden 2009 puoliväliin.

Tarkastuksessa mukana olleiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 31 miljardia euroa vuonna 2008. Noin puolet valtionyhtiökonserneista ei antanut lainkaan rahaa puolueille.

Tarkastusvirasto suosittaa kuitenkin, että valtio antaisi vaali- ja puoluerahoitusta koskevan linjauksen.

Vaalirahoituksen antamisesta on päättänyt yritysten toimiva johto. Tarkastusviraston mukaan menettely on ollut laillinen.

Valtionyhtiöiden puolueille jakamasta rahasta runsaat 100 000 euroa oli ostoja. Lahjoitusten määrä jäi alle 2 000 euroon.

Tarkastuksessa oli mukana yli 200 valtion määräysvallassa olevaa yhtiötä ja viisi valtion liikelaitosta. Selvityksen ajankohtana pidettiin presidentinvaalit (2006), eduskuntavaalit (2007), kunnallisvaalit (2008), maakuntavaalit (2008) ja europarlamenttivaalit (2009).

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat