VTV: Tietojen vaihdolla rikollisuutta torjumaan

Nykyisin viranomaiset eivät pääse hyödyntämään saatuja tietoja riittävästi rikoksien selvittämisessä. Ongelmat näkyvät varsinkin vakavan, kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto patistaa viranomaisia jakamaan tietoja keskenään vakavan rikollisuuden torjumiseksi.

VTV:n mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistyötä pitäisi pönkittää uudella lailla ja kunnollisella tulosten seurannalla. Nykyisin viranomaiset eivät pääse viraston mielestä hyödyntämään saatuja tietoja riittävästi rikosten selvittämisessä, sillä niillä kaikilla on erilliset tietorekisterinsä.

Viraston mielestä ongelmat näkyvät varsinkin vakavan ja kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa. VTV muistuttaa, että talousrikollisuuden ja harmaan talouden aiheuttamat vahingot ovat Suomessa arviolta yli viisi miljardia euroa vuodessa. Viranomaisten mukaan kyse on huomattavasta piilorikollisuudesta: heidän tietoonsa siitä tulee ainoastaan 5-10 prosenttia.

Lääkkeeksi tilanteeseen virasto ehdottaa lakien tarkastamista ja erityisen seurantamittariston luomista. Yhtenä mittarina voisi olla esimerkiksi seuranta, millä toimin ammattirikollisuutta on päästy suitsimaan.

Uusi laki valmisteilla

Viraston ehdottamat uudistukset saattavat toteutua piankin, sillä uusi viranomaisten yhteistoimintaa säätelevä laki on parhaillaan valmisteilla. Sen tavoitteena on yhtenäistää periaatteet, joilla viranomaiset toimivat varsinkin vakavan rikollisuuden torjunnassa.

Valtiontalouden tarkastusviraston ylitarkastaja Eeva Miettinen kuvaa nykytilaa huonosti säädellyksi ja sekavaksi. Poliisilla, tullilla ja rajavartiolaitoksella on omat tietorekisterinsä, ja heillä on rajattu kyselyoikeus toistensa tietoihin.

- Jokaisella viranomaisella on nyt omat henkilötietoja koskevat lakinsa, ja niissä on ollut hirvittävästi tulkintavaikeuksia.

Toinen säätelyä vaativa asia on se, miten pitkälle viranomaisyhteistyötä voi viedä, kuka voi tehdä mitäkin.

Rikollisetkin verkostoituvat

Viranomaisten tekemien tilannekatsausten mukaan järjestäytyneet rikollisryhmät ovat lisänneet keskinäistä kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä, mikä tiivistynee edelleen lähitulevaisuudessa. Vastaavasti suomalaiset rikostutkijat ovat tehneet rajat ylittävää yhteistyötä virolaisten, ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa.

Tarkastusraportin mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei yhteisponnisteluja ole pidetty merkittävinä, vaikka niitä on painotettu huumerikollisuuden torjunnassa.

Miettisen mukaan myös ulkomaille sijoitettuja yhdysmiehiä voisi käyttää nykyistä monipuolisemmin. Eri viranomaiset lähettävät henkilökuntaansa maailmalle omien tarpeidensa mukaan, jolloin yhdysmiehen toimenkuvaan ei liity muiden viranomaisten auttaminen.

- Olisi hyvä, jos viranomaiset voisivat lyödä lukkoon yhteistyön muotoja, esimerkiksi liittyen keskinäiseen tiedonvaihtoon ulkomailla ja toisaalta, miten saada kerätty tieto kaikkien viranomaisten käyttöön kotimaassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat